Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat.
Tavoitteenamme Suomen onnellisimmat asukkaat.
Tavoitteenamme Suomen onnellisimmat asukkaat
Suosittelisivatko asukkaamme meitä?
Asukkaidemme antamien arvioiden keskiarvo oli 3,8/5 vuonna 2020
(yli 2 300 vastaajaa).
Sertifikaatti.
Joululahjoituksemme 2021.

Joululahjoituskohteemme on Mieli ry

Perinteen mukaisesti haluamme tänäkin vuonna antaa yhteistyökumppaneillemme merkityksekkään lahjan lahjoittamalla vuosittain joulukortti- ja lahjavarat hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuemme MIELI ry:n toimintaa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022!