Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi

28

huhtikuu

2020

Ulkoilua! <3

Me täällä Hoitokoti Hopeisessa Kuussa olemme viime päivinä ulkoilleet paljon. Hoitokodin läheisyydessä on mahtavat ulkoilupolut ja lammella voi ihastella joutsenia. Kun kelit lämpenevät ja lampi sulaa, niin lammelle muuttaa myös sorsaperhe. Välillä on sitten ihan mukava istuskella vaikka terassillakin ja kuunnella lintujen laulua.

Kevään aika on niin ihanaa!
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Kävelyllä.

"Kevätsää, lämmittää,
luonnon kaiken herättää.
Katsokaa, sulaa maa,
puut jo silmut saa.
Lintusten nyt laulu soi,
puut ja metsät vihannoi.
Kevätsää, lämmittää,
luonnon herättää."

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi

Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Yhdessä <3
27.9.2020

Yhdessä olemista & tekemistä! <3

Tänään meillä on ollut yhdessä tekemisen päivä! <3

Jo aamusta lähdimme Hoitokotimme lähimetsään kävelylle, ja haimme havuja terassillemme callunoiden kaveriksi. Samalla ihastelimme kauniita syksyn värejä sekä mietimme ja tutkimme kuinka luonto muuttuukaan vuodenaikojen mukaan.
Syksy on niin kaunista aikaa! <3

"Tulinen, kultainen,
keltainen hehku on rantapuistikon.
Lehtiä kierittää,
pyörittää syksyinen sää.
Niin kuin mattoa loistavaa,
jalankulkija käydä saa.
Syksy saa tullessaan
hehkullaan liekkeihin maan."

Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Syksynlaittoa!
26.9.2020

Callunoita ja lyhtyjä!

Viikonloppuna on kyllä säät suosineet. Aurinko on paistanut ja lämpöä riittänyt, vaikka syyskuu alkaa olemaan jo lopuillaan.
Kylmät kelit tekee jo kuitenkin tuloaan, niinpä me laitoimme Hoitokotimme terassin valmiiksi ja istutimme kauniit callunat ruukkuihin ja virittelimme lyhdynkin valaisemaan pimeitä syysiltoja.
Kaunista! <3
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Askartelua.
16.9.2020

Syksyn aikaa!

"Hallainen viitta heilahtaa
ja tuntuu kirpeä tuoksu.
Koivusta lehti putoaa
ja tieltä kuuluu juoksu.
Kautta kylmän nenänpääni,
se on syksyn ääni."
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Sisustus.
15.9.2020

Sisustamista <3

Näin syksyllä on I H A N A luoda tunnelmaa valoilla ja lyhdyillä. <3

Niinpä me täällä Hoitokoti Hopeisessa Kuussa olemme sisustaneet meidän kaikkien olohuonetta syksyisemmäksi ja nauttineet porukalla sen tuomasta tunnelmasta.
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Synttärit.
12.9.2020

Synttäribileet!

Tällä viikolla meillä Hopeisessa Kuussa olemme herkutelleet ohjaajien tekemillä leipomuksilla.
Tarjolla on ollut voileipäkakkua ja makoisia mansikoita.
Täytekakulla herkuttelimme perjantaina, koska kaksi asukastamme täytti vuosia. Niinpä meillä oli synttäribileet!

"Juhlapäivä mieltä lämmittää,
muistoina kauniina sydämiin jää."

Hyvää viikonloppua!
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Kaunis aamu.
12.9.2020

Kaunis, aamu aikainen <3

"Syysmetsään hiljaa keiju kulkee,
sammaleiseen syliinsä hänet sulkee,
usvaan utuiseen kietoo maan,
rauhaan ja puiden havinaan.
Askel on keveä, ei jälkiä jää,
niittyvillain taipuu hiljaa pää."