Missä tapahtuu: Esperi Koti Sarka, Rovaniemi

26

kesäkuu

2020

Kesän perinteiset juhlat hellesäässä

Pidimme yksikkömme perinteiset kesäjuhlat terassilla ulkona. Helteet ovat myös saaneet nuoret rannalle vilvoittelemaan.
kesäjuhlien tarjoiluja

Jo perinteeksi muodostuneet Sarkan kesäjuhlat saatiin pidettyä ulkona takapihan terassilla. Asukkaamme saivat kutsua lähiomaisensa juhliin. Kunnioitimme edelleen voimassa olevia korona- suosituksia tietenkin. Kuluneella viikolla leivoimme ahkerasti asukkaiden kanssa koska halusimme ehdottomasti että tarjoiltavat herkut olisivat itsetehtyjä. Kuumista säistä huolimatta leipomiset sujuivat hyvin ja saimme hyvin nuoret mukaan. Juhlissa vierailivat myös Lapin Mielenterveysomaiset FinFami Ry:n edustajat jotka kutsuimme esittelemään yhdistyksen toimintaa. Kuten myös meidän asukkaiden, koemme että myös omaisten ja läheisten saama vertaistuki on todella tärkeää. Toivomme että omaiset löytäisivät oikean kanavan vertaistuen saamiseen. Vietimme ihanan illan yhdessä nauttien asukkaidemme lauluesityksistä, tietovisailusta, hyvästä ruuasta...

 

Norvajärvellä

Kuumilla keleillä meillä on ollut innostuneita uimassa kävijöitä. Käymmekin aina kun mahdollista lähiseudun rannoilla. Luonnonvedet ovat jo todella lämpimiä ja kyllähän rannalla viihtyy, kun on hyvää seuraa ja virvokkeita mukana.

 

Norvajärvellä
Nuoret ystävykset uimassa. Kuva julkaistu kuvassa olevien luvalla.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Koti Sarka, Rovaniemi

Syksyinen lenkkipolku
24.9.2023

Asukaslähtöistä toimintaa

Asukkaamme toivovat ja yhdessä kanssamme kehittävät jatkuvasti meidän toimintaa ja pääsevät vaikuttamaan aktiviteetteihin jokainen omalla tavallaan.
Köyryjärvellä
4.9.2023

Kalastusta ja markkinoita!

Viime viikolla kävimme asukkaiden kanssa Kansainvälisillä suurmarkkinoilla Rovaniemen keskustassa. Markkinat olivat odotettu tapahtuma.
Hoitaja vei asukkaita myös kalaan ja makkaranpaistoon. Kalaa ei tullut mutta retki oli oikein onnistunut. On ihanaa, kun porukalla retkeillään ja fiilistellään vähintäänkin aina sitten nuotion lämmössä.
Esperi Koti Sarka, Omena
17.8.2023

Omavaraisuutta kohti

Tänävuonna saimme ensimmäistä kertaa pienestä omenapuustamme sadoksi tämän yhden pienen söpön omenan 🥹🍎