Esperi Hoivakoti Linnea Pikonlinna

“Viihtyisää asumista kauniissa ympäristössä!”

Esperi Hoivakoti Linnea Pikonlinna tarjoaa ympärivuorokautista, tehostettua palveluasumista ensisijaisesti ikäihmisille – turvallisen, lämminhenkisen ja kodinomaisen hoitopaikan silloin, kun asuminen ei enää onnistu omassa kodissa tai palveluasunnossa.Tilanteen mukaan Hoivakoti Linneassa on myös mahdollisuus intervallihoitojaksoihin ja ryhmäkotimuotoiseen palveluasumiseen.

Hoivakoti Linnea Pikonlinnassa on kuusi ryhmäkotia, joissa on yhteensä 109 paikkaa. Hoivakoti Linnea aloitti toimintansa entiseen Pikonlinnan sairaalaan remontoiduissa avarissa tiloissa elokuussa 2009. Osaksi Esperi-konsernia yritys liittyi vuonna 2012.

Lämminhenkinen arki

Toiminta perustuu kuntouttavaan ja osallistavaan työotteeseen. Asukkaita kannustetaan ja tuetaan osallistumaan hoivakodin arjen askareisiin, yhdessäoloon ja harrastustoimintaan. Mukava yhdessäolo ja monipuolinen viriketoiminta luovat asukkaiden toiveiden mukaisen arjen.Tavoitteena on ylläpitää ja säilyttää asukkaan olemassa olevat voimavarat mahdollisimman pitkään.

Viihtyisä koti

Pikonlinnan ympäristö on kauniissa puistomaisemissa järven vierellä, vehreän luonnon ympäröimänä. Jokaisella asukkaalla on oma tilava huone, jonka voi sisustaa mieleisekseen omilla tavaroilla. Lisäksi asukkaiden käytössä on kauniisti sisutetut yhteistilat, sauna ja idyllinen piha-alue. Hoivakodissa asuminen on kodinomaista ja viihtyisää.

Moniammatillinen henkilökunta

Hoivakoti Linneassa asukkaista huolehtii koulutettu, moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu sairaanhoitajia, monipuoliseen virikeohjaukseen perehtyneitä lähihoitajia, fysioterapeutti ja geriatrian erikoislääkäri. Henkilökunnan osaaminen mahdollistaa vaikeatakin muistihäiriötä sairastavan ja runsaasti apua tarvitsevan henkilön hoitamisen tarvittaessa loppuun asti omassa tutussa hoitopaikassaan.

Asumispalveluun kuuluvat

  • ympärivuorokautinen hoiva
  • ravitsevat ateriat
  • toimivat tukipalvelut (pyykki-, siivous- ja turvapalvelut)
  • monipuolinen virike- ja harrastustoiminta

Asukkaaksi voi tulla palvelusetelillä, kunnan ostopalveluasiakkaana tai itse maksaen.

Ryhmäkoti Ruusulinna 1. krs 
Hoitajat 045 896 5010
Yksikönpäällikkö Kirsi Koponen, 050 305 7480

Ryhmäkoti Honkalinna 2. krs
Hoitajat 046 922 0190
Yksikönpäällikkö  Kirsi Koponen, 050 305 7480

Ryhmäkoti Havulinna 4. krs
Hoitajat 045 202 0341
Yksikönpäällikkö Kirsi Koponen, 050 305 7480

Ryhmäkoti Koivulinna 4. krs
Hoitajat 045 202 0343
Yksikönpäällikkö Mari Kotkaslahti, 045 202 0338 

Ryhmäkoti Käpylinna 4. krs
Hoitajat 045 111 5073
Yksikönpäällikkö Mari Kotkaslahti, 045 202 0338  

Kuulumisia

Selaa uutisia