Esperi Hoivakoti Laune

“Launeessa elämme merkityksellistä elämää, jokaisena päivänä.”

Esperi Hoivakoti Laune on vuonna 2013 avattu ikäihmisten hoivakoti Lahdessa. Laune tarjoaa kodin 54:lle ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevalle ikäihmiselle. Launeessa on vakituisen asumisen lisäksi mahdollisuus lyhytaikaiseen asumispalveluun esimerkiksi omaishoitajan loman, putkiremontin tai sairaalasta kuntoutumisen ajaksi. 

Lämminhenkinen arki

Launeessa eletään arkea yhdessä asukkaiden kanssa ja jaetaan elämän kaikki värit. Henkilökunta tekee tiiviistä yhteistyötä asukkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Launeessa tarjotaan virikehetkiä ja aktiivista arkea, juhlia unohtamatta. Elämänilo säilyy ja arki tuntuu mielekkäältä, kun askareita kehitetään ja tehdään yhdessä kunkin omien voimavarojen ja toimintakyvyn mukaan. Launeessa kunnioitetaan jokaista asukasta ja henkilökunnan jäsentä persoonana, yksilöllisesti. Yhdessä muodostetaan elämänmakuinen koti, jossa kaikilla on hyvä ja turvallinen olla.

Viihtyisä ympäristö

Asukashuoneet ovat yhden hengen tilavia huoneita, joissa jokaisessa on wc/kylpyhuone. Asukkaat saavat sisustaa huoneensa omilla tutuilla huonekaluillaan ja tavaroillaan. Yhteisestä oleskelutilasta pääsee vapaasti ulkoilemaan turvalliselle ja viihtyisälle pihamaalle. Talon toisessa kerroksessa on iso ja valoisa parveke, josta näkee naapurin päiväkodin pihalle.

Hoivakoti Laune koostuu neljästä ryhmäkodista. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat ryhmäkodit Aalto ja Masto, toisesta kerroksesta löytyvät ryhmäkodit Sävel ja Harju. Kummassakin asuinkerroksessa asukkaiden käytössä on turvalliset saunatilat. Alakerrassa on monitoimihuone, jossa järjestetään virike- ja liikuntatuokioita. Lisäksi jokaisessa ryhmäkodissa on TV-huone. Yhteiset tilat ovat avarat, valoisat ja värikkäästi kalustetut. Yhteistiloista löytää yhteisöllisyyttä ja seuraa. Hoivakoti Laune sijaitsee keskeisellä paikalla, lähellä palveluita. Hoivakodin yhteydessä on pysäköintialue. Linja-auto numero 7 kulkee aivan kodin vierestä. 

Osaava henkilökunta

Hoivasuhteen alussa geriatri tekee asukkaalle alkukartoituksen, jolla varmistetaan, että hoivasuhde käynnistyy sujuvasti. Alkukartoituksessa selvitetään asukkaan nykyinen terveydentila ja lääkitys sekä tehdään mahdolliset lääkehoidon päivitykset. Hoivakodissa on Esperin lääkärin säännöllinen lääkärinkierto. Launeessa fysioterapeutti kuntouttaa ja jumppauttaa asiakkaita.

Launeessa panostetaan henkilöstön laadukkaaseen, yksilövastuiseen hoitotyöhön ja osaamisen kehittämiseen. Hoivakodissa työskentelevä osaava henkilöstö on erikoistunut muistisairaiden ikäihmisten hoitoon. Henkilökunta pitää huolta asukkaista ympärivuorokauden.

Asumispalveluun kuuluvat

  • ympärivuorokautinen hoiva
  • ravitsevat ateriat
  • toimivat tukipalvelut (pyykki-, siivous- ja turvapalvelut)
  • monipuolinen virike- ja harrastustoiminta

Asukkaaksi voi tulla palvelusetelillä, kunnan ostopalveluasiakkaana tai itse maksaen.

Yksikönpäällikkö
Katri Weckman
050 435 8073
katri.weckman@esperi.fi

Lyhytaikaishoidon varaukset
050 591 5983

Myyntipäällikkö
Eija Jaalivaara
040 778 3535
eija.jaalivaara@esperi.fi

Hoitajat
1.krs 050 596 4536
2.krs 050 463 9146

Tiiminvetäjät
1.krs 050 591 5983
2.krs 050 406 5889

Kuulumisia

Selaa uutisia