Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Hannilanpirtti, Kalajoki

5

toukokuu

2020

Västäräkistä vähäsen

Ulkoilulla on paljon hyviä vaikutuksia. Ulkoilu virkistää mieltä, vaikuttaa hyvään unen laatuun ja parantaa ruokahalua. Meiltä Hannilanpirtiltä löytyykin kyllä niin innokkaita ulkoilijoita. Nyt kevään tullen on mukavaa, kun voi touhuilla laajemmin omalla pihalla ja myös pyöräilemään pääsee lumien ja jään mentyä.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki silmut

Nyt olemme lenkkien lomassa etsineet kevään merkkejä yhdessä asukkaiden kanssa. Jotkin merkit löytyivät helposti ja osa pienien vihjeiden jälkeen. 

Ensimmäiseksi huomasimme, että nurmi on alkanut vihertää ja puihin ja pensaisiin on tullut silmuja. Myös lintuja näkee ja kuulee enemmän, bongasimme muun muassa västäräkin, fasaanin, kuovin ja töyhtöhyypän. Tienvarsilla koreili leskenlehtiä ja myös hieman rumempia juttuja, nimittäin lumen alta paljastuneita roskia. 

Huomasimme meissäkin kevään merkkejä: vaatetus on keventynyt, toppatakki vaihtunut kevyempään takkiin ja talvikengät lenkkareihin. Näimme myös ihmisiä pihatöissä siivoilemassa pihojaan ja olipa pyöräilijöitäkin jo enemmän liikkeellä. Perhonen lenteli vierestämme ja tunnistimme sen nokkosperhoseksi. 

Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki leskenlehti
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki jokivarsi

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Hannilanpirtti, Kalajoki

Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki lumienkeli
25.2.2024

Ulkoilun iloa

Pakkasia ja lumisadetta on riittänyt tänä talvena. Meillä Hannilanpirtillä ollaan kuitenkin ulkoiltu lähes säällä kuin säällä. Talviulkoilu on kivaa, kun on oikeat varusteet päällä. Ulkona riittää monenlaista tekemistä talvellakin.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki kranssi
18.11.2023

Joulu lähestyy

Hannilanpirtillä ollaan pikkuhiljaa alettu laittaa joulukoristeita ja valoja koristamaan kotiamme. Ensimmäiset glögit ja joulutortut on myös nautittu.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki hevonen
9.11.2023

Hevosten parissa

Eilen vietettiin mukava iltapäivä Hevospyörteellä Yppärissä. Hannilanpirtin asukkaat saivat tehdä monenlaista mukavaa hevosten kanssa.