Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Pähkinä, Järvenpää

18

maaliskuu

2020

Arki sujuu koronan ehdoilla

Viime päivät olemme eläneet melkoisessa myllerryksessä koronaviruksesta johtuen. Meillä Pähkinässä korona näkyy muutoksina arjessa.
Meille on tärkeää, että pystymme turvaamaan asukkaittemme terveyden ja turvallisuuden, suojaamalla heitä tartunnoilta. Erittäin tärkeää on myös, että henkilökunta pysyy terveenä, jotta on kykenevä huolehtimaan asukkaittemme arjesta.
Esperi Koti Pähkinä Järvenpää Domino-peli

Koronaviruksen myötä arki Pähkinässä on muuttunut:  koulut, työ- ja päivätoiminnat ovat toistaiseksi tauolla, läheisten ja muiden vierailijoiden käynnit eivät ole sallittuja,erilaiset terapiat ja harrastukset ovat päättyneet,  ulkoilua lukuunottamatta retket  ja vastaavat eivät ole mahdollisia. Osa asukkaistamme jäi viikonloppuloman yhteydessä pidemmälle lomalle perheittensä kanssa.

Rajoituksista ja muutoksista huolimatta arki meillä Pähkinässä sujuu erilaisten ajanvietteitten ja ulkoilun merkeissä, arjen rutiineista toki pidämme kiinni, vaikkei aamulla olekaan kenelläkään kiire lähteä mihinkään.

Totutut tapaamiset läheisten kanssa eivät ole nyt mahdollisia ja sen myötä kasvaa kaipaus heitä kohtaan. Omaisten yhteydenpitoa varten  puhelin ja videoyhteydet  ovat käytössämme.

 

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Pähkinä, Järvenpää