Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Pikkutikka, Turku

4

tammikuu

2021

Hyvää uutta vuotta!!

Hyvää alkanutta vuotta 2021!
Hoivakoti Pikkutikka Turku hyvää uutta vuotta (2)

Kukapa olisi uskonut mitä vuosi 2020 toi tullessaan. Vuosi oli poikkeuksellinen ja sisälsi paljon uusien toimintamallien oppimista niin asukkailta, henkilökunnalta kuin omaisiltakin. Kasvomaskeista, uusista vierailukäytännöistä ja turvaväleistä huolimatta vuosi vaihtui ja toivekkaana suuntaamme katseet kohti vuoteen 2021.

Suuri kiitos kaikille teille omaisille ja läheisille kuluneesta vuodesta. Olemme kiitollisia ymmärryksestä ja sopeutumisesta uusiin toimintatapoihin esimerkiksi vierailujen suhteen. Ne ovat pieniä suuria tekoja Pikkutikan asukkaiden hyväksi. Vaikka emme ole voineet viettää yhdessä aikaa samalla tavalla kuin ennen, ei se ole ollut este olla läsnä muilla tavoin.

 

 

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Pikkutikka, Turku

Rairuohot
26.3.2024

Rairuohon kasvatusta

Rairuohot lähteneet hyvin kasvamaan. Pikkutikassa on monta innokasta rairuohon kastelijaa ja rairuohojen kasvua on mukava seurata.
Hoivakoti Pikkutikka Turku ja somekanavamme
18.1.2024

Somekanavamme

Meidät löytää myös somesta, facebookista sekä instagramista.
Ota meidät seurantaan!
Hyvä mieli
29.8.2023

Hyvä mieli

Hyvän mielen kuuluu näkyä ja hyvä mieli tarttuu. Aito hymy näkyy silmissä asti.