Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Niittykari, Liminka

24

lokakuu

2019

Syyslomaviikon herkutteluja

Lokakuun viimeisen viikon kunniaksi olemme herkutelleet.

Tällä viikolla Pohjois-Pohjanmaalla vietetään syyslomaviikkoa, joten mekin olemme täällä Ystäväntiellä nauttineet syksystä ja etenkin hyvistä ruoista. Alkuviikosta söimme asukkaiden toiveiden mukaan pitsaa.

pitsa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

lätyn paistaminen

 

 

 

 

 

 

Tänään kävimme syömässä lounaan koko porukan kanssa ABC:llä noutopöydässä ja päiväkahveille paistettiin lättyjä, joita syötiin hillon ja kermavaahdon kera. Vanha sanontahan menee: "hyvä ruoka, parempi mieli!". 

 

lätty ja kermavaahto

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Niittykari, Liminka

Palmusunnuntain messussa kirkossa
24.3.2024

Palmusunnuntain kuulumisia

Hyvää palmusunnuntaita kaikille! Olemme ottaneet tänään vastaan virpojia ja käyneet palmusunnuntain messussa. Pajunoksien koristelu ja rairuohojen istuttaminen on ollut mieleistä puuhaa. Olemme jutelleet paljon pääsiäisen lähestymisestä, ja moni asukas odottaakin sitä jo innoissaan.
Lapin maisemat
21.1.2024

Taidenäyttelyn avajaiset

Tänään vietimme erään asukkaan taidenäyttelyä ja joimme kakkukahvit näyttelyn kunniaksi! Avajaiset alkoivat juhlajuoman skoolauksella ja avajaispuheella, jonka jälkeen siirryimme tutkimaan taideteoksia samalla, kun taiteilija itse kertoi omista töistään. Taitelija luki myös yhden omatekemänsä runon.
kahvittelua
14.1.2024

Kuulumisia

Hei! Tällä viikolla olemme käyneet muun muassa kahviloissa ja shoppailemassa. Olemme juhlineet myös yhden asukkaan synttäreitä mahtavien kakkujen kera! :)
Lunta on nyt viikonlopun aikana tuiskuttanut ihan kunnolla täällä Limingassa, joten kolaushommiakin kyllä olisi :)
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Ystävykset
1.1.2024

Hyvää uutta vuotta 2024!

Näin se vaan vuosi 2023 nopeasti hurahti! Niittykarissa ollaan vietetty joulun välipäiviä rennosti muun muassa ulkoillen ja karaokea laulaen. Osa asukkaista palasi joululeiriltä loman vietosta. Uuden vuoden aattona vietettiin karaokeabileitä ja tanssittiin musiikin tahtiin. Tilattiin eilen pitsat kaikilla ja katsottiin rakettien ammuntaa. Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!