Missä tapahtuu: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

18

syyskuu

2020

Ulkoilua, hauskaa ja vähän töitäkin

Oivalla on touhuttu taas viikon aikana vaikka mitä. On ulkoiltu paljon, jatkettu maalaushommia, hassuteltu ja tehty myös töitä. Siivoaminenhan kuuluu Oivalla aina viikon ohjelmaan, ja siihen osallistuu kaikki omien kykyjensä mukaan. Myös hemmottelua pitää olla.
Esperi toimintakeskus Oivapaja Sastamala kauneushoitoja

Olemme saaneet lahjoitustavaraa tänne Oivapajalle ihan yksityisiltä ihmisiltäkin, mm. askartelutarvikkeita ja huonekaluja. Kuvassa työtoiminnan porukka kokoaa näppärästi meille lahjoitettua hyllyä. 

Esperi toimintakeskus Oivapaja Sastamala hylly

 

Oivapajalla on tällä viikolla kävelylenkkien lomassa käyty myös vähän keinumassa, ja päiväporukasta jotkut ovat uskaltautuneet liukumäkeenkin.

Esperi toimintakeskus Oivapaja Sastamala liukumäessä

 

Oivapajalla saa uusia ystäviä ja tapaa vanhoja eli hassuttelu kuuluu tietysti myös viikkoon ja tässäpä onkin yksi viikon synttärisankareista kaapannut toisen työporukkalaisen samoihin henkseleihin.

Esperi toimintakeskus Oivapaja Sastamala henkselit

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

Esperi Oivapaja Sastamala
1.3.2024

Hattara disco

Oivapajalaiset laittoivat perjantaina tanssiksi discossa. Tapahtumapalvelu Melina loihti upean tanssisalin meille valoilla ja musiikilla. Discossa herkuteltiin myös hattaralla ja vaahtokarkeilla.