Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Hannilanpirtti, Kalajoki

13

maaliskuu

2023

Viikonlopun kuulumisia

Meillä oli Hannilanpirtillä mukava viikonloppu. Ehdimme tekemään monenlaista kivaa ja aikaa jäi myös rennolle olemiselle.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki ulkoilua

Viikonloppuna muun muassa ulkoiltiin, saunottiin ja herkuteltiin. Asukkaat ovat innostuneet pelaamaan erilaisia pelejä ja varsinkin korttipelejä pelattiin viikonloppunakin ahkerasti.

Saimme kuunnella haitarimusiikkia, sillä meillä kävi vieras, jolla oli haitari mukanaan. Yöohjaajalla oli mukana koiranpentu, jota asukkaat rapsuttelivat illalla ja vielä aamullakin. 

Viikonlopun kohokohta taisi kuitenkin olla sunnuntain bingohetki. Sitä asukkaat odottivat koko sunnuntaiaamun malttamattomina.

Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki korttipeli
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki haitari
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki palapeli
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki sylissä
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki letti
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki musiikkia
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki kaverukset
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki bingo

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Hannilanpirtti, Kalajoki

Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki kranssi
18.11.2023

Joulu lähestyy

Hannilanpirtillä ollaan pikkuhiljaa alettu laittaa joulukoristeita ja valoja koristamaan kotiamme. Ensimmäiset glögit ja joulutortut on myös nautittu.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki hevonen
9.11.2023

Hevosten parissa

Eilen vietettiin mukava iltapäivä Hevospyörteellä Yppärissä. Hannilanpirtin asukkaat saivat tehdä monenlaista mukavaa hevosten kanssa.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki retki
2.10.2023

Retkipäivä

Olimme viikonloppuna koko Hannilanpirtin porukalla retkellä Vihaslahdella.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki pallonheittokisa
8.9.2023

Pallonheittokisa

Päivällisen jälkeen Hannilanpirtin väki lähti pihalle kisaamaan toisiaan vastaan pallonheittokisassa.
Hoitokoti Hannilanpirtti Kalajoki lautapelien pelaamista
31.8.2023

Välähdyksiä elokuulta

Elokuussa Hannilanpirtillä palattiin kesän jälkeen arkeen. Arkeen on mahtunut lautapelejä, leipomista, ulkoilua, penkkiurheilua ja paljon muuta.