Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola
Kevät

26.5.2023
Toukofestarit
Viime syksynä saimme idean Toukofestareista, kevättapahtumasta, jossa voitaisiin nauttia rennosta festarimeningistä, omaisten ja ystävien seurasta ja tietenkin musiikista.

16.5.2023
Ensimmäiset kevään herkut
Raparperi on jo kasvattanut pitkät komeat varret yrttitarhan nurkassa. Nyt on aika leipoa kesään ensimmäinen raparperipiirakka.

27.4.2023
Munkkitalkoot
Vappumunkit kuuluvat kevään juhlaan. Munkkien paistaminen on tarkkaa puuhaa, mutta muuten niiden leipominen ei juurikaan eroa pullan leivonnasta. Munkit ovat parhaimmillaan juuri paistettuina, niinpä Toimintakeskus Kimaran väki päätti tänä vuonna leipoa itse munkkeja.

21.4.2023
Kevättä ilmassa
Aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat hellineet meitä viime viikkoina. Pihapiirissä on riittänyt kaikenlaista puuhaa. Olemme myös päässeet aloittamaan pihapelikauden ja päiväkahveja on nautittu ulkona auringon paisteessa.

6.4.2023
Pääsiäismunajahti
Tänään kiirastorstaina järjestettiin päivätoiminnan perinteinen pääsiäismunajahti. Tällä kertaa munia etsittiin pihapiiristä kuvasuunnistuksen merkeissä.

31.3.2023
Kevään ensimmäiset kylvöt
Taas on aika pistää sormet ja siemenet multaan. Ensimmäisenä kylvetään chilit ja tomaatit ja tietenkin pääsiäisruoho.

21.5.2021
Orvokkini tummasilmä
Kävimme toimintakeskus Kimaran väen kanssa kukkakaupassa hankkimassa orvokkeja pihaistutuksiin.

6.5.2021
Maatilapäivä
Lehmien ruokintaa, traktoriajelua ja päiväkahvit kartanon salissa. Muun muassa tällaista ohjelmaa oli tänään muutamalla toimintakeskus Kimaran ja Onnelan liikkuvan päivätoiminnan asiakkaalla.

30.4.2021
Hauskaa vappua!
Palvelukeskus Päivälehdon väki toivottaa kaikille hyvää vappua!
Meillä vapun vietto alkoi pihajuhlien merkeissä. Ohjelmassa oli vesi-ilmapallojen tarkkuusheittoa, pihapelejä, vappudisco, sekä tietenkin munkkeja ja simaa.
Meillä vapun vietto alkoi pihajuhlien merkeissä. Ohjelmassa oli vesi-ilmapallojen tarkkuusheittoa, pihapelejä, vappudisco, sekä tietenkin munkkeja ja simaa.

27.4.2021
Keväisiä mietteitä
Herättelimme toimintakeskus Kimaran väen kanssa kevättunnelmaa keskustelukorttien avulla.

22.4.2021
Kuntoilua
Aivan Palvelukeskus Päivälehdon naapurissa on monipuolinen liikuntapaikka, Soris. Sorikselta löytyy mm. kuntoportaat, frisbeegolf-rata, tennis- pesäpallo- ja lentopallokentät, sekä monipuolinen liikuntareitistö.

16.4.2021
Keväisiä puuhia
Kevätaurinko on hellinyt meitä tämän viikon. Toimintakeskus Kimaran väellä on riittänyt keväisiä puuhia niin ulkona kuin sisätiloissakin.

8.4.2021
Pihatalkoot
Palvelukeskus Päivälehdon väki ahkeroi torstaina pihatalkoissa.

1.4.2021
Aprillia, syö silliä!
Puijaaminen on vuosittain sallittua aina huhtikuun ensimmäisenä päivänä, jolloin vietetään aprillipäivää. Toimintakeskus Kimaran asiakkaat olivat itse keksineet pienen pilan talon keittäjälle.

30.3.2021
Viherpeukalot vauhdissa
Herneenversoja, tomaatteja, chiliä, rucolaa, kardemummaa ja monta muuta kasvia itää ja kasvaa nyt toimintakeskus Kimaran tiloissa.
Katso lisää