Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola
TöissäEsperillä

12.12.2022
Puurojuhla
Joulu on taas, joulu on taas,
kattilat täynnä puuroo
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen puuroo.
kattilat täynnä puuroo
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen puuroo.

9.12.2022
Koko päivän ostosreissu
Joskus tekee hyvää päästä tuulettumaan ihan kunnolla. Kauppakeskuksessa riitti nähtävää ja koettavaa koko päiväksi.

14.11.2022
Ensimmäiset jouluostokset
Meillä Esperikoti Päivälehdossa on odotettu jouluostoksille pääsyä jo jonkin aikaa. On mietitty pieniä muistamisia läheisille ja samalla omiakin toiveita. Lähimpään kaupunkiin ja isompiin kauppoihin on matkaa melkein 50 km, joten reissuun pitää varata aikaa.

22.9.2022
Leffareissu
Saimme kutsun Joutsaan katsomaan uusinta Mielensäpahoittaja-elokuvaa.

15.8.2022
Retki Itä-Hämeen museolle
Aivan kävelymatkan päässä meiltä sijaitsee Itä-Hämeen museo. Tänään Toimintakeskus Kimaran väki teki retken museon tiluksille.

1.8.2022
Prätkäpäivä
Onnelan ja Toivolan pihapiirissä nähtiin toinen toistaan hienompia ajopelejä, kun vapaaehtoiset motoristit kokoontuivat esittelemään moottoripyöriään asukkaillemme.

17.2.2022
Lumiukko tehtäisiinkös?
Keli on märkä ja loskainen, mutta lumiukon tekoon lähes täydellinen.

1.9.2021
Tyhy-päivä - hyvinvointia metsästä
Palvelukeskus Päivälehdon henkilökunta vietti tyhy-päivää Päijätsalon upeissa maisemissa.