Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

24

tammikuu

2023

Kehutaan toisiamme

Kehumalla levitämme ympärillemme hyvää oloa ja lisäämme hyvän määrää maailmassa.
kehukukkanen

Tänään vietetään kansainvälistä kehumispäivää. Kehut herättävät lämpimän tunteen. Epävarmuus karisee ja olo on onnellinen. Kehujen ei aina tarvitse olla suuria; voit kehaista vaikkapa toisen asennetta, hymyä, vaatetta tai hyvin tehtyä työtä. Tärkeintä on, että olet rehellinen ja tarkoitat mitä sanot.

Me Toimintakeskus Kimarassa teimme jokaiselle oman kehukukkasen johon kirjoitimme positiivisia asioita toisistamme.

esperikoti-päivälehto-toimintakeskuskimara-hartola-kehukukkanen

Toisten kehuminen oli helppoa. Kehujen vastaanottaminen voi joskus tuntua hankalalta, mutta nyt totesimme kaikki kehut ansaituiksi ja kiitimme toisiamme niistä.

esperikoti-päivälehto-toimintakeskuskimara-hartola-kehumispäivä
Kehut saavat hymyn huulille

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

munkit
27.4.2023

Munkkitalkoot

Vappumunkit kuuluvat kevään juhlaan. Munkkien paistaminen on tarkkaa puuhaa, mutta muuten niiden leipominen ei juurikaan eroa pullan leivonnasta. Munkit ovat parhaimmillaan juuri paistettuina, niinpä Toimintakeskus Kimaran väki päätti tänä vuonna leipoa itse munkkeja.
Kirjasto
20.4.2023

Lukuviikko

Lukukeskuksen järjestämää lukuviikkoa vietetään tänä vuonna 17.-23.4.
Vuonna 2023 lukuviikon teema on lukemisen monet muodot.