Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

5

elokuu

2021

Metsäretkellä

Aurinkoisena elokuun päivänä retkeilimme Toimintakeskus Kimaran väen kanssa lähimetsässä nauttien kauniista kelistä.
puolukka

Olemme viime päivinä puhuneet paljon syksyn sadosta ja suunnitelleet marjaretkeä perjantaina vietettävää mustikkapiirakkapäivää silmälläpitäen. Kuivuus ja ahkerat poimijat olivat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että marjoja ei juurikaan löytynyt. Onneksi kuitenkin sen verran, että saimme maistaa makeaa mustikkaa ja hapanta puolukkaa.

hoivakoti-hartola-päivälehto-kimara-mustikoidenmaistelua
Mustikka maistuu makealta

 

​​hoivakoti-hartola-päivälehto-kimara-metsäretki
Kannon päässä kasvoi sieni, mutta sitä ei saanut maistaa.

Vaikka emme syötäviä luonnonantimia suuremmin löytäneetkään, oli metsäretki silti mukava ja onnistunut. Mustikkapiirakkaankin löytyy marjoja pakastimesta, joten se ei onneksi jää heikon marjasaalimme varaan.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

syysjamit
8.9.2023

Syysjamit

Saimme kutsun Syysjameihin Sysmän erityisryhmien päivätoiminnalta. Luvassa oli elävää musiikkia, tanssia, herkuttelua ja hauskanpitoa uusien ja vanhojen kavereiden kesken.
kesätyöntekijä
30.6.2023

Kesätyöntekijän puuhia

Meillä päivätoiminnassa oli kahden viikon ajan ohjaajien ja asiakkaiden apuna reipas kesätyttö
päiväkahvit rannalla
21.6.2023

Mattopyykillä

Tänään pakkasimme maitokärryihin muutaman maton, matonpesuvälineet, sekä päiväkahvitarpeet ja suuntasimme läheiselle matonpesupaikalle.