Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

6

lokakuu

2023

Syksyisiä puuhia

Hallainen viitta heilahtaa
ja tuntuu kirpeä tuoksu.
Koivusta lehti putoaa
ja tieltä kuuluu juoksu.
Kautta kylmän nenänpääni,
se on syksyn ääni.
Haravointia

Syksyn tullen puuhaa riittää vielä ulkonakin.

esperikoti-päivälehto-hartola-päivälehto-syystyöt

Yrttitarhan terassilaatat kerättiin jo varastoon syyssateiden alta, samoin varaston seinustalle jääneet polttopuut.  Myös viimeiset yrttitarhan antimet poimittiin turvaan yöpakkasilta. Jättiläiskurpitsaa ei kurpitsamaalta tänäkään vuonna saatu, mutta pari pikkukurpitsaa kuitenkin. 

esperikoti-päivälehto-hartola-päivälehto-syystyöt

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Päivälehto, Hartola

Ateneumissa
23.2.2024

Taideretki Helsinkiin

Olimme pienellä porukalla mukana Hartolan kultturitoimen ja Taidetila Taikun järjestämällä taideretkellä. Retkellä tutustuimme Ateneumin "Väriä ja valoa-imperessionistien perintö"-näyttelyyn. Aikaa jäi myös shoppailulle.
Pizzapäivä
9.2.2024

Pizzaperjantai

Tänään vietetään kansainvälistä pizzapäivää.
Pizza-sana on alun perin tarkoittanut kaikkia taikinapohjaisia ruokalajeja. Nykyisin taikinapohjaa suuremmassa roolissa on yleensä pitsan päälle pantavat täytteet. Pitsasta on kehitelty vuosien varrella lukuisia eri versioita, aina uudenlaisista pohjan raaka-aineista taitettuihin versioihin. Pääasiana yleensä on, että pitsassa on runsaasti juustoa ja tomaattikastiketta.
ääneen lukemisen päivä
1.2.2024

Luetaan ääneen

Tänään vietetään maailman ääneen lukemisen päivää.
Ääneen lukeminen avaa kaikille mahdollisuuden tietoon ja tarinoihin lukemisen ja ymmärtämisen vaikeuksista huolimatta.
piirakkapäivä
23.1.2024

Piirakkapäivä

Tänään vietetään kansainvälistä piirakkapäivää!

Piirakkapäivä, eli Pie Day on lähtöisin Amerikasta, jossa
Coloradolainen ydininsinööri Charlie Papazian sai 1970-luvun puolivälissä ajatuksen, että hänen syntymäpäivänsä tunnetaan myös nimellä Pie Day. Vuodesta 1986 lähtien siitä on tullut virallinen juhla.
omaohjaajahetki
17.1.2024

Omaohjaajahetki

Yhteistä tekemistä, juttelua, ulkoilua, shoppailua, kahvilla, kampaajalla tai vaikka taidenäyttelyssä käymistä – omaohjaajahetki on asukkaan ja omaohjaajan yhteistä, asukkaan toiveista lähtöisin olevaa toimintaa.