Esperi Hoitokoti Savolanmutka, Kuopio

laskiainen
23.2.2023

Laskiaisen viettoa

Tiistaina lähdettiin linja-autolla Savulahteen laskiaisriehaan. Paikalla oli myös muiden kehitysvammaisten hoivakotien asukkaita. Savolanmutkan porukasta mukaan lähti suurin osa asukkaista sekä neljä ohjaajaa. Parin tunnin aikana ohjelmassa oli mm. poniajelua ja makkaranpaistoa. Myös possuja, hevosia ja kanoja pääsi ihastelemaan. Pakkanen oli kova, mutta onneksi aurinko paistoi.
retki
23.8.2022

Päiväretki Rytkylle

Savolanmutkan väen viikko alkoi mukavissa merkeissä. Kävimme isolla porukalla seurakunnan järjestämällä retkellä Rytkyn leirikeskuksella. Mukaan lähtivät lähes kaikki asukkaat. Ohjelmassa oli mm. makkaranpaistoa, maalausta sekä hartaus. Halukkaat saivat myös uida/saunoa. Olipa mukava päivä yhdessä!
Päivätoiminta putous
28.2.2022

Putous Savolanmutka 2022

Putouksen uusi kausi on alkanut, ja sen innoittamana asukkaat halusivat pitää viime viikolla teatteriviikkoa. Asukkaiden kanssa puhuttiin näyttelijäntyöstä, tehtiin aiheeseen liittyviä harjoituksia, pantomiimia, opeteltiin mokaamaan ja nauramaan itselle, sekä improvisaatiota. Viikon kruunasi asukkaiden tekemät maailman hienoimmat hahmot! Asukkaat olivat rohkeita heittäytyessään näyttelemisen maailmaan!
Katso lisää