Esperi Hoitokoti Puistola, Kajaani
Herkuttelua

20.9.2023
Asukas elämää
Tällä viikolla oli pepperoni pizzan päivä ja asukkaat halusivat tilata pizzaa leipomisen sijaan. Tällä viikolla on meillä ollut oikea herkuttelu viikko, koska osa ovat myös halunneet käydä hesburgerissa syömässä.
Syysaskarteluja ollaan aloiteltu ja meillä eräs ohjaaja löysi netistä ohjeet hienoihin askarteluihin.
Syysaskarteluja ollaan aloiteltu ja meillä eräs ohjaaja löysi netistä ohjeet hienoihin askarteluihin.

18.8.2023
Arkeen paluu ja kesämuistot
Kesälaitumilta on taas palattu normaaliin arkeen Puistolassakin. Muistellaan lämmöllä kaikkia ihania juttuja, mitä kesän aikana tehtiin.

14.5.2023
Pizza lauantai
Lauantai illan kunniaksi, jokainen asukas sai itse tehdä oman pitsansa. Niistä tuli erittäin herkullisia! Aurinkoinen ja lämmin lauantai, ihana yhdistelmä ulkoiluun!

12.2.2023
Helmikuun hulinoita!
Helmikuun alku on ollut monella tapaa hulinaa Puistolan väellä. Ollaan mm. juhlittu synttäreitä ja herkuteltu maailman pizzapäivänä sekä äijäryhmä on innostunut keilaamisesta tosissaan.

3.10.2022
Syyskuulumisia
Me olemme nauttineet syksyisistä aurinkopäivistä liikkuen lähialueella ja metsissä.
Sisällä on vietetty mukavaa yhteistä aikaa pelaten, laulaen ja tanssien.
Olemme myös leiponeet useampana päivänä.
Sisällä on vietetty mukavaa yhteistä aikaa pelaten, laulaen ja tanssien.
Olemme myös leiponeet useampana päivänä.

8.5.2022
Keväinen viikko
Meidän viikkoon on mahtunut kaikenlaista juhlaa.
On juhlittu syntymäpäiviä sekä äitienpäivää.
Ulkonakin ollut välillä aurinkoista, joten ollut mukava ulkoilla ja piirrellä asfalttiin.
On juhlittu syntymäpäiviä sekä äitienpäivää.
Ulkonakin ollut välillä aurinkoista, joten ollut mukava ulkoilla ja piirrellä asfalttiin.

1.5.2022
Hauskaa Vappua 2022!
Nyt iloitkaa nyt laulakaa,
niin kaunis taas on maa,
mut kauniimpi se toivo on
min kevät kasvattaa:
Nyt Vappu on, nyt Vappu on,
taas, veikot laulakaa,
niin että taivaan tuulihin
tää laulu kajahtaa.
niin kaunis taas on maa,
mut kauniimpi se toivo on
min kevät kasvattaa:
Nyt Vappu on, nyt Vappu on,
taas, veikot laulakaa,
niin että taivaan tuulihin
tää laulu kajahtaa.

19.3.2022
Keväiset arkipäivät
Meidän viikkoon mahtuu kaikenlaista,
ja herkullista leivonnaista.
Välillä kerkeää juhlimaan syntymäpäiviä,
kunnes taas koittaa elokuva hetkiä.
Yhdessä meillä on mukavaa
ja nautitaan hetkistä parhaista.
ja herkullista leivonnaista.
Välillä kerkeää juhlimaan syntymäpäiviä,
kunnes taas koittaa elokuva hetkiä.
Yhdessä meillä on mukavaa
ja nautitaan hetkistä parhaista.

20.2.2022
Hyvä Suomi!
Oi maamme, Suomi synnyinmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!

14.2.2022
Hyvää syntymäpäivää ja ystävänpäivää!
Siskot! Tänään ei murehdita kiloja,
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.

27.1.2022
Lähihoitajapäivä
Tänään vietämme lähihoitajapäivää.
Esperi antoi kiitokseksi lähihoitajille herkkuja ja ruusuja.
Esperi antoi kiitokseksi lähihoitajille herkkuja ja ruusuja.

25.1.2022
Kivaa yhdessä!
"Tammikuun tuiskussa tarvitaan auraa,
tuiskulle lumiukko vain nauraa.
Pakkanen punaa posket ja nenän,
auton akku voi tehdä tenän."
tuiskulle lumiukko vain nauraa.
Pakkanen punaa posket ja nenän,
auton akku voi tehdä tenän."

24.12.2021
Hyvää joulua!
" Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"

22.11.2021
Ulkona syömässä
Viime viikolla kävimme koko porukalla syömässä Lorissa.
Jokainen valitsi listalta itselleen sopivan herkku annoksen.
Jokainen valitsi listalta itselleen sopivan herkku annoksen.

30.10.2021
Iloista Halloweenia 2021!
Kertoa voin tämän verran,
illalla näin haamuherran.
Kumarteli kaavun alla,
tuossa meidän verannalla.
Johonkin vain sitten haihtui,
yö kun jälleen aamuun haihtui.
illalla näin haamuherran.
Kumarteli kaavun alla,
tuossa meidän verannalla.
Johonkin vain sitten haihtui,
yö kun jälleen aamuun haihtui.
Katso lisää