Esperi Hoitokoti Puistola, Kajaani
Talvi

2.3.2023
Aurinko lämmittää jo!
Puistolan asukkaat ja ojaajat ovat saaneet nauttia aurinkoisesta säästä. Ulkoilu on tärkeä osa meidän arkea ja toimintakyvyn tukemista. Ulkoilu edistää mm. mielen hyvinvointia, ajattelun kehitystä, muistia, käsitteiden oppimista ja rytmitajua. Ulkoillessa voi bongata vaikka mitä mielenkiintoista, kuten roskakuskin työssään.

12.2.2023
Helmikuun hulinoita!
Helmikuun alku on ollut monella tapaa hulinaa Puistolan väellä. Ollaan mm. juhlittu synttäreitä ja herkuteltu maailman pizzapäivänä sekä äijäryhmä on innostunut keilaamisesta tosissaan.

28.1.2023
Uusi vuosi, uudet kujeet
Tammikuu 2023 on vierähtänyt todella nopeasti. On ulkoiltu, elokuvissä käyty, ulkona syöty ja mitä nyt arkeen kuuluu.
Täällä Kajaanissa ulkona on ollut liukasta, vielä täytyy olla varovainen ulkoillessa. Ai niin, järjestettiin takapihalle makkaranpaisto retki eräs lauantai.
Täällä Kajaanissa ulkona on ollut liukasta, vielä täytyy olla varovainen ulkoillessa. Ai niin, järjestettiin takapihalle makkaranpaisto retki eräs lauantai.

27.12.2022
Joulun viettoa
Kuvia meidän joulun ajalta. Joulun aikana syötiin hyvin, leivottiin ja askarreltiin. Katsottiin paljon jouluelokuvia ja herkuteltiin. Asukkaiden omaisille askarreltiin sytykesipsejä, jotta asukkaat saivat viedä jotain kotiin joululahjaksi.
Meillä vietettiin joulua useampana päivänä unohtamatta jouluaattoa, jolloin oli joululahjojen avaus. Nyt pitäsi palata arkeen ja odottaa uutta vuotta.
Onhan se joulun aika ihanaa!
Meillä vietettiin joulua useampana päivänä unohtamatta jouluaattoa, jolloin oli joululahjojen avaus. Nyt pitäsi palata arkeen ja odottaa uutta vuotta.
Onhan se joulun aika ihanaa!

19.12.2022
Joulupuu on rakennettu
Joulu on jo kohta ovella. Meillä täällä on joulutouhut jo pitkällä. Ollaan käyty joululahjaostoksilla ja syömässä, ollaan vietetty yhdessä aikaa ja rentouduttu. Me ollaan myös leivottu, askarreltu ja tehty kotitöitä. Joulukuusikin on saanut koristeet. Joulun aika on ihanaa!

20.2.2022
Hyvä Suomi!
Oi maamme, Suomi synnyinmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!

14.2.2022
Hyvää syntymäpäivää ja ystävänpäivää!
Siskot! Tänään ei murehdita kiloja,
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.

31.1.2022
Lintubongaus
Viikonlopun aikana olemme ulkoillessa katselleet lintuja. Harakoita ja variksia täällä päin havaittu enimmäkseen :)

31.12.2021
Hyvää uuttavuotta 2022
" Lähestyy hetki vuoden uuden,
uusia kokemuksia luvassa luulen.
Hetkiä elettäväksi
ja lupauksia lunastettavaksi.
Yks asia ei muutu.
Lasken meidät aina ystäviksi.
Siis kun räiskyy taivaalla loiste rakettien,
vietän hetken ystäviä muistellen. "
uusia kokemuksia luvassa luulen.
Hetkiä elettäväksi
ja lupauksia lunastettavaksi.
Yks asia ei muutu.
Lasken meidät aina ystäviksi.
Siis kun räiskyy taivaalla loiste rakettien,
vietän hetken ystäviä muistellen. "

24.12.2021
Hyvää joulua!
" Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"

6.12.2021
Talvirieha
Meilläpä tehtiin talviretki taiteillen sisätiloissa, pakkasen paukkuessa ulkona.

18.11.2021
Talvi tulee
Talvi yritteli tulla ja siitä asukkaat nauttivat pihahommien ja muun ulkoilun merkeissä.
Uusi lumi on aina yhtä iloinen asia.
Meillä vieraili viime viikolla ohjaajan koira.
Koiralla riitti kavereita, sitä halusivat kaikki vuorollaan ulkoiluttaa ja silittää.
Uusi lumi on aina yhtä iloinen asia.
Meillä vieraili viime viikolla ohjaajan koira.
Koiralla riitti kavereita, sitä halusivat kaikki vuorollaan ulkoiluttaa ja silittää.

1.3.2021
Jo vihertää
Kevätauringon lämmittämät kasvit vihertävät jo komeasti.
Kasvien kasvatusprojekti on käynnistynyt hienosti.
Taidetta on valmistunut ja arkiset askareet ovat pyörineet.
Kasvien kasvatusprojekti on käynnistynyt hienosti.
Taidetta on valmistunut ja arkiset askareet ovat pyörineet.

21.2.2021
Kissakaveri käymässä
Mykkyrässä, mäkkyrässä
lankavyyhti missä?
Sykkyrässä, säkkyrässä
kissan käpälissä.
lankavyyhti missä?
Sykkyrässä, säkkyrässä
kissan käpälissä.

15.2.2021
Ystävänpäivä
Ystävyys kivasti kurkistaa,
ystävyys hellii ja lohduttaa.
Ystävyys käden suo lämpöisen,
ystävyys lahja on jokaisen.
ystävyys hellii ja lohduttaa.
Ystävyys käden suo lämpöisen,
ystävyys lahja on jokaisen.
Katso lisää