Esperi Hoitokoti Puistola, Kajaani
Toimintaa

2.3.2023
Aurinko lämmittää jo!
Puistolan asukkaat ja ojaajat ovat saaneet nauttia aurinkoisesta säästä. Ulkoilu on tärkeä osa meidän arkea ja toimintakyvyn tukemista. Ulkoilu edistää mm. mielen hyvinvointia, ajattelun kehitystä, muistia, käsitteiden oppimista ja rytmitajua. Ulkoillessa voi bongata vaikka mitä mielenkiintoista, kuten roskakuskin työssään.

12.2.2023
Helmikuun hulinoita!
Helmikuun alku on ollut monella tapaa hulinaa Puistolan väellä. Ollaan mm. juhlittu synttäreitä ja herkuteltu maailman pizzapäivänä sekä äijäryhmä on innostunut keilaamisesta tosissaan.

11.8.2022
Mitä kuuluu?
Meille kuuluu hyvää. Kesälomalta on palattu arkeen. Tässä muutamat kuvat kuluvilta viikoilta, mitä ollaan muun muassa touhuiltu.

1.5.2022
Hauskaa Vappua 2022!
Nyt iloitkaa nyt laulakaa,
niin kaunis taas on maa,
mut kauniimpi se toivo on
min kevät kasvattaa:
Nyt Vappu on, nyt Vappu on,
taas, veikot laulakaa,
niin että taivaan tuulihin
tää laulu kajahtaa.
niin kaunis taas on maa,
mut kauniimpi se toivo on
min kevät kasvattaa:
Nyt Vappu on, nyt Vappu on,
taas, veikot laulakaa,
niin että taivaan tuulihin
tää laulu kajahtaa.

6.3.2022
Meidän viikonloppu
"Nyt juuri on se hetki,
jota koko viikon odotimme.
Viikonloppu tietenkin!"
jota koko viikon odotimme.
Viikonloppu tietenkin!"

20.2.2022
Hyvä Suomi!
Oi maamme, Suomi synnyinmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!

14.2.2022
Hyvää syntymäpäivää ja ystävänpäivää!
Siskot! Tänään ei murehdita kiloja,
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.
vaan etsitään suuria elämäniloja.
Mässätään kakkua, leivosta ihanaa,
kyytipojaksi juomaa raikasta, kuohuvaa.

25.1.2022
Kivaa yhdessä!
"Tammikuun tuiskussa tarvitaan auraa,
tuiskulle lumiukko vain nauraa.
Pakkanen punaa posket ja nenän,
auton akku voi tehdä tenän."
tuiskulle lumiukko vain nauraa.
Pakkanen punaa posket ja nenän,
auton akku voi tehdä tenän."

31.12.2021
Hyvää uuttavuotta 2022
" Lähestyy hetki vuoden uuden,
uusia kokemuksia luvassa luulen.
Hetkiä elettäväksi
ja lupauksia lunastettavaksi.
Yks asia ei muutu.
Lasken meidät aina ystäviksi.
Siis kun räiskyy taivaalla loiste rakettien,
vietän hetken ystäviä muistellen. "
uusia kokemuksia luvassa luulen.
Hetkiä elettäväksi
ja lupauksia lunastettavaksi.
Yks asia ei muutu.
Lasken meidät aina ystäviksi.
Siis kun räiskyy taivaalla loiste rakettien,
vietän hetken ystäviä muistellen. "

24.12.2021
Hyvää joulua!
" Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"
Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!
Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.
Taivahalla säteillen välkkyy sarja tähtösten:
Jeesus tullut on!"

30.10.2021
Iloista Halloweenia 2021!
Kertoa voin tämän verran,
illalla näin haamuherran.
Kumarteli kaavun alla,
tuossa meidän verannalla.
Johonkin vain sitten haihtui,
yö kun jälleen aamuun haihtui.
illalla näin haamuherran.
Kumarteli kaavun alla,
tuossa meidän verannalla.
Johonkin vain sitten haihtui,
yö kun jälleen aamuun haihtui.

15.10.2021
Äijäryhmä
Miesten toiveesta äijäryhmässä puunattiin autoja. Ilmeet kertoo kuinka mieleistä puuha oli.

13.8.2021
Paluuta arkeen
"Elokuu on siitä harvinainen kuukausi, että sen aikana ei ole yhtäkään kirkollista tai maallista merkkipäivää." -selko.fi
Mutta onhan meillä silti päiviä, monenmoisia. On vietetty mm. Mustikkapiirakkapäivää, Värityskirjan päivää ja Tove Janssonin päivää.
Päivätoiminnan syyskausi alkoi tällä viikolla ja se tuo arjen tunnun taloon, kun heti aamusta on menoa.
Ollaan edelleen pidetty kiinni siitä, että tarjoamme asukkaille henkilökohtaista aikaa ja pienryhmätoimintaa, retkiä lähialueelle ja muuta mukavaa touhua.
Mutta onhan meillä silti päiviä, monenmoisia. On vietetty mm. Mustikkapiirakkapäivää, Värityskirjan päivää ja Tove Janssonin päivää.
Päivätoiminnan syyskausi alkoi tällä viikolla ja se tuo arjen tunnun taloon, kun heti aamusta on menoa.
Ollaan edelleen pidetty kiinni siitä, että tarjoamme asukkaille henkilökohtaista aikaa ja pienryhmätoimintaa, retkiä lähialueelle ja muuta mukavaa touhua.

25.5.2021
Liikunnan riemua
Ilo on liikkua. Ilman huolia keikkua ja kiikkua.
Otetaan huomioon jokainen omana itsenään,
mukaan joukkoon iloiseen.
Otetaan huomioon jokainen omana itsenään,
mukaan joukkoon iloiseen.

17.5.2021
Kesän tuntua
Kuu kiurusta kesään,
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.
Katso lisää