Esperi Hoitokoti Puistola, Kajaani
Ulkoelämää

11.7.2022
Toiminnallista viikkoa
Viime viikko, varsinkin viikonloppu oli meillä hyvin tapahtumarikas.
On käyty Lammen Loiskeissa ja Markkinakadulla joka päivä jollain porukalla.
Toisina päivinä ehdittiin tarjota myös henkilökohtaista aikaa ja osa pääsi yksin ohjaajan kanssa nauttimaan Kajaanin tapahtumista.
Ulkona on oltu paljon. Pääkuvassa lähialueen puistossa keinumassa.

30.5.2022
Kesä mielellä
Meillä on mukava viikko takana. Ilmat on olleet vaihtelevat, ihanista aurinkopäivistä pikku sateisiin ja viileään.
Hyvät kelit on käytetty hyödyksi ja on ulkoiltu Kodin pihassa ja lähialueilla.
Jääkiekkoa olemme toki seuranneet ja meidän väki on kovasti Suomea kannustanut.
Onnittelut Puistolasta Suomen Leijonille!
Hyvät kelit on käytetty hyödyksi ja on ulkoiltu Kodin pihassa ja lähialueilla.
Jääkiekkoa olemme toki seuranneet ja meidän väki on kovasti Suomea kannustanut.
Onnittelut Puistolasta Suomen Leijonille!

8.4.2022
Autohommia
Tänään meillä oli aamupäivän touhuna auton siivousta.
Kyllä oli hanakoita miehiä jonoksi asti hommaan mukaan.
Kyllä oli hanakoita miehiä jonoksi asti hommaan mukaan.

25.5.2021
Liikunnan riemua
Ilo on liikkua. Ilman huolia keikkua ja kiikkua.
Otetaan huomioon jokainen omana itsenään,
mukaan joukkoon iloiseen.
Otetaan huomioon jokainen omana itsenään,
mukaan joukkoon iloiseen.

17.5.2021
Kesän tuntua
Kuu kiurusta kesään,
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.
puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.

26.4.2021
Kevät terveiset Puistolasta!
Kyllä taas kelpaa, kun päivät pitenee
ja aurinkokin näkyy useammin taivaanrannassa.
Mikäs tässä ollessa, valmiissa maailmassa.
ja aurinkokin näkyy useammin taivaanrannassa.
Mikäs tässä ollessa, valmiissa maailmassa.

3.2.2021
Lunta siellä, lunta täällä!
Talven tuisku tuittupää,
nietoksissa temmeltää.
Kiireen vilkkaa maalaa mannut,
puitten kylkiin valkorannut.
Vasta sitten levähtää,
kun on valmis talven sää.
Talvella löytyy tekemistä jokaisen makuun.
nietoksissa temmeltää.
Kiireen vilkkaa maalaa mannut,
puitten kylkiin valkorannut.
Vasta sitten levähtää,
kun on valmis talven sää.
Talvella löytyy tekemistä jokaisen makuun.

4.12.2020
Jouluvalmisteluja ja lumitöitä
Iloisesti, iloisesti
alkaa tontun joulupesti.
Kantapäissä korot kilkkaa,
nyt me juostaan kiirenvilkkaa.
Tontuntöitä joulun alla:
toiveita on tulvimalla,
lumipilveen hukkuu katu,
joulu tulee niin kuin satu.
alkaa tontun joulupesti.
Kantapäissä korot kilkkaa,
nyt me juostaan kiirenvilkkaa.
Tontuntöitä joulun alla:
toiveita on tulvimalla,
lumipilveen hukkuu katu,
joulu tulee niin kuin satu.

2.10.2020
Retkellä luonnon väriloisteessa
Tulinen, kultainen,
keltainen hehku on
rantapuistikon.
Lehtiä kierittää,
pyörittää syksyinen sää.
Niin kuin mattoa loistavaa,
jalankulkija käydä saa.
Syksy saa tullessaan
hehkullaan liekkeihin maan.
keltainen hehku on
rantapuistikon.
Lehtiä kierittää,
pyörittää syksyinen sää.
Niin kuin mattoa loistavaa,
jalankulkija käydä saa.
Syksy saa tullessaan
hehkullaan liekkeihin maan.

11.9.2020
Syysretkellä
Syksyn aurinko lämmitti,
asukkaita jännitti.
Kun pihaan kurvasi taksi,
meno muuttui villimmäksi.
Eväät mukaan otettiin,
ja makkaranpaistoon lähdettiin.
asukkaita jännitti.
Kun pihaan kurvasi taksi,
meno muuttui villimmäksi.
Eväät mukaan otettiin,
ja makkaranpaistoon lähdettiin.

31.8.2020
Arjen tähtihetkiä
Asukaskokouksissa asukkaat saavat ehdottaa toiveitaan tekemisen suhteen.
Toiveita toteutetaan tilaisuuden tullen ja mahdollisuuksien mukaan.
Tässä muutamia arkisia toiveita.
Toiveita toteutetaan tilaisuuden tullen ja mahdollisuuksien mukaan.
Tässä muutamia arkisia toiveita.

24.8.2020
Maailman valokuvauspäivä, kuvia asukkaiden näkökulmasta
19.8. vietettiin Maailman valokuvauspäivää. Kuvaajina toimivat asukkaat. Kuviin tallentui hetkiä ja asioita, jotka kiinnostivat asukkaita.

16.8.2020
Pientä näpertelyä ja muuta puuhaa
Viikkoon on mahtunut pikku näpertelyä ja muuta puuhaa.
Tomaattien maistelua ja ulkoilman huumaa.
Tomaattien maistelua ja ulkoilman huumaa.

4.8.2020
Vielä on kesää jäljellä
Vielä voidaan nauttia kesäisestä säästä,
vaikka kalenteri jo elokuulle kääntyikin.
vaikka kalenteri jo elokuulle kääntyikin.

27.7.2020
Retkeilyä lähimaastossa
Satoi tai paistoi, touhua on riittänyt talon sisällä kuin ulkopuolellakin.
Katso lisää