Missä tapahtuu: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

13

toukokuu

2022

Ilta esiintyi meille virtuaalisesti!

Oivapajalla ja koko Esperillä juhlittiin sairaanhoitajapäivää virtuaalikonsertin merkeissä. Esiintyjänä oli Ilta.
Esperi Toimintakeskus Oivapaja sastamala Ilta esiintyy

Laulaja Ilta, jonka ura sai tuulta alleen 2015 vuonna hänen laulaessaan Cheekin kanssa Sillat -kappaleella, esiintyi ohjaajille ja asiakkaille torstaina livestriimin kautta. 

Keikkaa katseltiin porukalla ja samalla herkuteltiin limulla, pullalla ja sipseillä.

Sastamala Toimintakeskus Oivapaja säkkäreissä
Kyllä kelpasi katsella esitystä, kun pääsi säkkituoleihin ja herkutkin annettiin suuhun.
Esperi Oivapaja Sastamala Illan keikka
Toiset keskittyivät tarjolla olleisiin herkkuihin enemmän kuin keikan katseluun, mutta kaikki kuitenkin kuuntelivat esitystä innokkaasti.
Esperi Oivapaja Sastamala keikkailua
Musiikki oli monelle mieleen, mutta melkein yhtä kivaa oli kun sai rennosti kölliä ohjaajien hellässä huomassa.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

Esperi Toimintakeskus Oivapaja Sastamala kesä kauneimmillaan
23.6.2022

Suursiivousta, kirpputorireissu sekä juhannustanssit!

Kesä on kauneimmillaan ja Oivapajan väki on todella nauttinut siitä täysin siemauksin. Töitäkin toki on tehty, sillä tällä viikolla toteutimme talon suursiivouksen kesälomien kynnyksellä. Olemme nauttineet Sastamalan henkeäsalpaavan kauniista maisemista, käyneet pelaamassa frisbeegolfia, etsineet kirpparien parhaimmat aarteet, leiponeet kahvilamme tilaustyön, juhlistaneet tulevaa juhannusta leffa- ja pitsapäivän merkeissä sekä päivän kruunasi vielä juhannustanssit!
Esperi Oivapaja Sastamala lentiskatsomo
17.6.2022

Beach volleyta, tanssia ja iloa!

Oivapajalaiset ovat päässeet tällä viikolla nauttimaan monipuolisesti lähiseudun tarjoamista mahdollisuuksista. Olemme käyneet katsomassa beach volleyta, taidenäyttelyssä, pitäneet takapihatansseja ja vaikka mitä. Perjantain pop up -kahvila vielä kruunaa mahtavan viikon.
Oivapaja Sastamala Pop up -kahvila
20.5.2022

Kesän ensimmäinen Pop up -kahvila

Oivapajalla kokeiltiin viime kesänä ensi kerran pop up -kahvilan järjestämistä. Asiakkaita kahvilassa riitti ja kahvilan järjestäminen oli Oivapajalaisille mieluista puuhaa, joten päätimme pitää pop up -kahviloita tänä kesänä peräti viisi kappaletta.