Missä tapahtuu: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

18

maaliskuu

2022

Taidenäyttely Jaatsilla

Osa Oivapajalaisista kävi katsomassa paikallisen taiteilijan, Mikko Ylisen, näyttelyä Kulttuuritalo Jaatsilla. Näyttelyn taideteokset olivat kovasti Oivapajalaisten mieleen.
Esperi Toimintakeskus Oivapaja Sastamala, Ylisen taidenäyttely

Sastamala on aktiivinen kulttuurikaupunki ja iloksemme alueella on mm. useita taidenäyttelytiloja. Kulttuuritalo Jaatsi on yksi tiloista, joissa on vaihtelevia näyttelyitä vuoden ympäri. 

Tällä hetkellä Jaatsilla on paikallisen taiteilijan Mikko Ylisen näyttely, joka on esillä vielä 27.3. asti. Taiteilijan  tyyli on värikäs ja yksityiskohtainen, ja tämä miellytti Oivapajalaisia kovasti. Mikä onkaan hienompaa, kuin päästä nauttimaan hienoista teoksista ja vielä täysin ilmaiseksi. 

Esperi Oivapaja Sastamala unikuvia
Näyttelyn nimi oli Otteita unipäiväkirjasta. Unissahan kaikki on mahdollista ja niin oli myös Ylisen tauluissa. Yksityiskohtia töissä oli paljon, ja yhden taulun katsomisessa saattoi mennä pitkän aikaa, jotta hahmotti kaiken mitä kuvassa tapahtui.
Esperi toimintakeskus Oivapaja näyttelyn tutkimista
Jokaisella teos oli numeroitu ja teoksen nimi löytyi näyttelylehtisestä. Teosten nimetkin olivat aika hauskoja.
Esperi Oivapaja Sastamala kulttuuria, Mikko Ylinen
Varsinkin Ylisen naishahmot olivat monen mielestä hyvin mielenkiintoisia.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Toimintakeskus Oivapaja, Sastamala

Esperi Oivapaja Sastamala
1.3.2024

Hattara disco

Oivapajalaiset laittoivat perjantaina tanssiksi discossa. Tapahtumapalvelu Melina loihti upean tanssisalin meille valoilla ja musiikilla. Discossa herkuteltiin myös hattaralla ja vaahtokarkeilla.