Esperi Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi

Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Liikuntasuunnistus.
19.8.2022

Liikuntasuunnistusta!

Elokuussa Hopeisen Kuun viriketoiminnassa on tuulahdellut uudet tuulet.
Viriketoimintamme kuukaudenteemana on ollut asukkaiden fyysisen jaksamisen edistäminen!

Elokuun teema koostuu viidestä liikunnallisesta aktiviteetista,
joiden suorituksesta tulee palkinnoksi seuraavan kuukauden alussa asukkaiden toiveiden mukaisesti noutopizzat, nam!

Mukavaa yhdessäoloa, liikkumista ja lopuksi herkkupalkinto, tällä on hyvä käynnistää syksy!
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Liikuntapäivä!
29.1.2022

Liikettä niveliin!

Tänään meillä on vietetty liikunnallista iltapäivää bingoillen.
Rastin sai ruutuun mm.
- punnerruksista seinää vasten
- jalkojen poljentalaitteesta
- pehmopallolla pallottelusta
Suurin osa asukkaista osallistui innokkaasti päivän yhteiseen puuhaan, ja olihan siinä myös pikku porkkana kun iltapalan aikaan jaettiin herkkupalkinnot.
Kerrassaan mukavaa yhteistä puuhaa!
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Ulkoilua.
22.1.2021

Ulkoilua! <3

Tammikuun alussa pakkanen paukkui niin kovasti että ulkoilusta ei oikein pystynyt nauttimaan. Nyt kuitenkin pakkasten hellittäessä olemme nauttineet ulkoilusta hyvin paljon, joko hoitokotimme pihassa tai sitten hoitokodin läheisyydessä. -Meidän hoitokotimme sijaitsee niin mahtavien luonnon puitteiden äärellä, joten mahdollisuuksia on monenlaiseen ulkoiluun.
I H A N A talvi! <3
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Leuanvetoa.
3.10.2020

Lenkkeilyä ja leuanvetoa!

Hoitokotimme äärellä on mahtavat maisemat ja hyvät lenkkipolut. Uutena harrastusmahdollisuutena Kangaslammen äärelle tuli myös ulkokuntosali, jossa kävimme porukalla kuntoilemassa.
Miehet innostuivat kovasti leuanvedosta ja kisailivat myöhemmin, "montako leukaa sait vedettyä?.."
Kyllä meidän kelpaa!

- S Y K S Y -
Ruohot, kasvit lakastuu,
syksy ilma pakastuu.
Puut ja pensaat värjää ruska,
luonnon valtaa lähdön tuska.
Tuuli lehdet puusta ajaa,
muuttolinnut muuttaa majaa."
Hoitokoti Hopeinen Kuu, Iisalmi. Yhdessä <3
27.9.2020

Yhdessä olemista & tekemistä! <3

Tänään meillä on ollut yhdessä tekemisen päivä! <3

Jo aamusta lähdimme Hoitokotimme lähimetsään kävelylle, ja haimme havuja terassillemme callunoiden kaveriksi. Samalla ihastelimme kauniita syksyn värejä sekä mietimme ja tutkimme kuinka luonto muuttuukaan vuodenaikojen mukaan.
Syksy on niin kaunista aikaa! <3

"Tulinen, kultainen,
keltainen hehku on rantapuistikon.
Lehtiä kierittää,
pyörittää syksyinen sää.
Niin kuin mattoa loistavaa,
jalankulkija käydä saa.
Syksy saa tullessaan
hehkullaan liekkeihin maan."

Hoitokoti Hopeinen KUu, Iisalmi. Raitista ilmaa!
15.8.2020

Ulkoilua! <3

Me täällä Hoitokoti Hopeisessa Kuussa olemme viettäneet tällä viikolla ulkoiluiltapäiviä. Säät on suosineet hyvin! Ei ole ollut liian kuuma, eikä itikatkaan ole ollut riesana.
Ohjaaja kävikin asukkaiden kanssa haudoilla, ja nyt onkin näppärä lähteä ulkoilemaan vaikka vähän pidemmällekkin, koska hoitokodillamme on uusi pyörätuoli.

Ohjaajatkin innostuivat käymään ajelulla, ja samalla tuli testattua se, että mille tuntuu kun toinen työntää ja itse istuu kyydissä. Tasaista menoa oli!