Esperi Hoitokoti Pansio, Turku

Kuulumisia

Takaisin kodin sivulle

6

syyskuu

2019

Syyskuulumisia

Tällä viikolla Esperi Koti Pansiossa on tuolijumpassa liikuttu pallon ja hernepusien kanssa. Puutarharyhmässä olemme tehneet itse kasvatetuista porkkanoista mehevää porkkanakakkua ja maistelleet eri värisiä paprikoita sekä tomaatteja. Naistenryhmässä teimme käsitöitä sekä askartelimme syksyn satoa myös yhteisiin tiloihin tulevaksi. Miestenryhmä kokoontui myös keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Lisäksi seurakunnan pastori kävi pitämässä hartauden halukkaille.
Esperi hoitokoti Turku Tomaattisatoa

30

elokuu

2019

Pansion viikko-0hjelmasta

Tällä viikolla olemme pitäneet tuolijumppaa ja pelanneet mölkkyä takapihalla, tutustuneet ja piirtäneet kuvaryhmässä voimaeläimiä, tehneet puutarharyhmässä luumuhilloa muurinpohjalettujen päälle ja tehneet 3D kortteja naistenryhmässä.
Esperi hoitokoti Pansio Turku voimaeläimet
Esperi hoitokoti Pansio Turku mölkky
Mölkky on ollut suosikkipeli tänä kesänä

23

elokuu

2019

Sadonkorjuun aikaan

Esperi Koti pansiossa vietettiin sadonkorjuu juhlaa viikolla. Nostimme perunat ja porkkanat. Paprikoita ja herneitä saimme lisukkeiksi ja mausteena ruohosipulia. Lisäksi ostimme silliä perunoiden kanssa nautittavaksi.
Kävimme myös mattopyykillä halukkaiden kanssa. Luovassa ryhmässä teimme paanuista ja luonnon materiaaleista taidetta. Viime viikolla teimme retken uimarannalle nauttien piknikistä ja mölkyn peluusta uinnin lisäksi.
Esperi Koti Pansio hoitokoti Turku puutarharyhmän satoa
Esperi hoitokoti Pansio Turku Ekvalta
Uimarantaretki
Esperi hoitokoti Pansio Turku mattopyykki
mattopyykki
Esperi hoitokoti Pansio Turku
Paanutaidetta