Esperi Hoitokoti Vihola, Nokia

Kuulumisia
22.6.2020

Kesähelteellä uiminen on parasta ajanvietettä

Kesän helteet ovat lämmittäneet läheisen Pyhäjärven rantavedet uimakelpoisiksi. Viholan asukkaat ovat ohjaajien kanssa käyneet jo usean kerran uimassa, myös nyt juhannuksena. Juhannusta juhlittiin tuttuun tapaan grillailemalla ja viettämällä mukavaa aikaa yhdessä.
Helteiden tästä vielä lämmetessä muistutamme kaikkia pitämään huolta viilennyksestä ja juomisesta. Viileä suihku, tai pieni pulahdus järveen auttavat jaksamaan helteiden keskellä. Juomiseen kiinnitetään erityistä huolta Viholassa tarjoamalla sekä asukkaille että henkilökunnalle kylmää juotavaa ympäri vuorokauden.

Lämmintä kesän jatkoa kaikille!
Ruusuntuoksua käsidesin pistävän hajun tilalle.
11.5.2020

Käsidesiä ja äitienpäiväruusuja

Äitienpäivää vietettiin tänä vuonna toisenlaisissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Koronaepidemia ja siitä seuranneet karanteeninomaiset olosuhteet ovat vaikuttaneet myös Viholan arkeen. Kotilomat ovat jääneet vähemmälle, ja omaisten vierailut yksikössä ovat tauolla. Toukokuulla onneksi tiukkoja ohjeita hieman lievennetään: kesäsäiden koittaessa myös läheisten vierailut ulkosalla ovat mahdollisia. Äitienpäivänä muistettiin kaikkia äitejä, ja juhlistettiin päivää kakkukahveilla. Jokaisella meillä on äiti, jota voi muistaa edes ajatuksissaan <3
pääsiäinen, juhla, pääsiäismunat
9.4.2020

Pääsiäinen poikkeusoloissa

Viholassa virittäydytään pääsiäisen tunnelmiin rauhallisin mielin. Poikkeusolot ovat tuoneet arkeen joitakin muutoksia, kuten ruokailuaikojen porrastuksia ja suosituksia pitäytyä ulkopuolelle suuntautuvista lomista. Pääsiäisen ryhmäaskartelut ovat tänä vuonna jääneet vähemmälle, mutta pääsiäisen pyhinä järjestetään jo perinteeksi muodostunut pääsiäismunajahti.

Niitä kuvia ja tunnelmia odotellessa, oikein aurinkoista ja leppoisaa pääsiäistä kaikille!

toim.huom. Kuva ladattu www-osoitteesta: https://www.besthdwallpaper.com/. Kuvan lataaminen oli sallittua.
Herkullinen mansikkakakku kutsui vierailijat Viholan pöytään
16.3.2020

Vihola täytti 2-vuotta

Viholan kaksivuotissynttäreitä juhlittiin kakkukahvien merkeissä helmikuun lopulla. Paljon on tapahtunut kahdessa vuodessa: toiminta aloitettiin 18-paikkaisena, nyt asukaspaikkoja on noin 50 kaikissa palvelumuodoissa. Viholassa on tehostettua palveluasumista, palveluasumista sekä tukiasumista. Tervetuloa tutustumaan!
2.1.2020

Joulupuu on rakennettu

Joulukuusi sai paraatipaikan Viholan ruokailutilassa. Aatonaattona laitettiin kinkku uuniin, joten jouluherkut olivat aamulla kattamista vaille valmiita. Joulun tunnelma on ainutlaatuista yhteisöllisessä asumisessa, ja tärkeä tapahtuma koko Viholan väelle.
1.12.2019

Joulun odotusta

Jouluinen tunnelma valtasi Viholan jo adventin aluksi. Ensimmäiseksi viritettiin pihavalot ja kun muutaman päivän päästä saatiin ensilumi, kaikki oli valmista joulun tulla.
20.11.2019

Halloweenina herkuteltiin

Syyskauden kohokohta oli Halloween-kemut. Viholassa valmisteltiin yhdessä karmaisevia herkkuja, joita sitten porukalla nautiskeltiin.
25.9.2019

Syksy saa tulla!

Amerikka-teemaiset venetsialaiset koristivat Viholan juhlakuntoon. Samalla grillikausi päätettiin kunnon grillijuhliin
29.5.2019

Taidelahjoitus

Orvokin palvelukeskuksessa sijaitseva Esperi koti Vihola sai upeana lahjoituksena tauluja. Taulujen tekijä on taitelija, haitarinsoittaja ja konttorikonemekaanikko Lasse Vuopio.
24.5.2019

Really Important People

R.I.P. (Really Important People)
Viholan asukkaat teetättivät yhteistuumin Me-henkeä nostattavat hupparit.
Aivan mahtavia!!
25.4.2019

Hauskaa Vappua Viholan väeltä!

Otimme tänään varaslähdön vapun viettämiseen yhdessä Orvokin päiväkodin lasten kanssa.
Jo perinteeksi muodostuneessa vappuriehassamme oli noin 60 iloista osallistujaa :)
Katso lisää