Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Elina, Juankoski

3

syyskuu

2021

Musiikkia ja shoppailua

Viime viikko oli tapahtumarikas. Meillä oli viikon aikana kaksi eri musiikkitapahtumaa ja viikon kruunasi paikan päälle järjestetty vaatekauppa. Kahden musiikkiesityksen osuminen samalle viikolle oli alunperin sattuma, mutta ehdottomasti iloinen sellainen. Meidän Kuopio festivaalin toi luoksemme Kulttuurikeinu osuuskunta. Kulttuurikeinusta pyydettiin valmistamaan soittimia tyhjistä purkeista ja purnukoista laittamalla sisälle riisiä, makaronia tms. Näin ollen Meidän Kuopio festivaaliin valmistautuminen alotettiin jo edellisellä viikolla soitin askartelujen myötä.
Kulttuurikeinu osuuskunnan muusikot Juuso Happonen ja Marjaana Oliveira soittivat ja lauloivat mutta myös osallistivat Elina kodin väen mukaan soittamaan ja laulamaan. Jo edellisellä viikolla asukkaiden kanssa askarreltiin soittimia joilla voidaan soittaa esityksen mukana. Musiikki vei mennessään ja asukkaat osallistuivat aktiivisesti itse tekemillään soittimilla ja laulaen.

Seuraavana päivänä meillä kävi esiintymässä muusikko Pertti Palm kitaran ja upean äänensä kanssa. Palm lauloi ja säesti kitarallaan asukkaiden toivomia kappaleita. Edellisen päivän esitys toimi vähän niinkuin alkuverryttelynä ja Palmin säestyksellä innostuttiin toden teolla tanssimaan ja laulamaan. Mukaansa tempaavia ja iloa tuovia esityksiä olivat molemmat. Kyllä musiikki on sitten ihmeellinen asia.
Kulttuurikeinu
Senior shop
Viime viikon kruunasi Senior shopin vierailu. Alakerran oleskelutila muuntautui ihka oikeaksi vaatekaupaksi. Asukkaat pääsivät tutustumaan ja hypistelemään suuresta valikoimasta mieleisiä ja omaan tarpeeseen sopivia vaatteita, asusteita ja kenkiä. Asukkaiden apuna olivat ammattitaitoiset kauppiaat ja omat tutut hoitajat. Senior shopin vierailuun valmistauduttiin etukäteen asukkaiden kanssa pohtimalla mahdollisia vaate- ja kenkätarpeita. Tästä kaupasta löytyikin kaikkea alusvaatteista toppatakkiin ja henkseleihin.
Hyväksythän markkinointievästeet sivuston vasemman alakulman evästerattaasta nähdäksesi sisällön.
Kulttuurikeinu osuuskunnan muusikot Juuso Happonen ja Marjaana Oliveira musisoivat.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Elina, Juankoski

Herkullisia pipareita
23.1.2024

Joulutunnelmia

Tässä vähän jouluntunnelmia näin jälkikäteen. Joulua vietettiin kodissa perinteiseen tapaan ja jouluvalmistelut aloitettiin asukkaiden kanssa hyvissä ajoin. Tänä vuonna ei ollut epäilystäkään, etteikö meille tulisi valkea joulu. Lumisten maisemien keskeltä joulumieli löytyy kuin itsestään.
Kotakahvit
7.8.2023

Kesäisiä kuulumisia

Meillä on ollut aktiivinen kesä. Olemme ulkoilleet paljon ja käyneet asukkaiden kanssa ostoksilla niin oman kylän kaupassa kun Kuopiossa ja ihan Matkuksessa asti. Ensimmäiset kesäolympialaiset pidettiin jo sisällä ja vielä on tulossa Ulko-olympialaiset. Kesän herkuista jäätelöstä, mansikoista ym. on nautiskeltu yhdessä. Muurinpohjalettuja on paisteltu ulkona ja asukkaiden kanssa on leivottu paljon. Kesä-Kirkkoon Tuusniemelle päästiin viime viikolla.
Ehtoollinen
2.5.2023

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäistä vietettiin perinteisin menoin. Pääsiäisviikolla Järvi-Kuopion seurakunnasta Pappi Eino Keihänen ja kanttori Lala Maukonen kävivät pitämässä meillä pääsiäishartauden. Pääsiäispyhinä rauhoittumisen lisäksi oli jokaisena päivänä jotakin yhteistä ohjelmaa kuten pitkänperjantain perinteinen pääsiäisbingo. Lisäksi ohjelmassa oli tunnemaalausta, pääsiäisveikkauksia ja yhteislaulua.
Taittelua
22.3.2023

Maaliskuun makiat

Leivonta innostus on jatkunut. Olemme leiponeet yhdessä asukkaiden kanssa mm. pullaa, piirakkaa ja pasteijoita. Viriketoiminnassa on myös maalailtu, askarreltu ja pelailtu tietokilpailusta bingoon.
Joulukonsertti
27.12.2022

Joulutunnelmia

Jouluviikkoa vietettiin odottavin tunnelmin. Pitkin viikkoa valmistauduttiin lähestyviin joulunpyhiin. Torstaina meille kävi esiintymässä lempi artistimme Jouni Keronen. Tällä kertaa vuorossa oli joulukonsertti. Samana päivänä meillä oli Keidaspalveluista Anne paikalla koko päivän ja henkilökunnalla oli mahdollisuus käydä työpäivän lomassa rentouttavassa hieronnassa. Joulua vietettiin hyvästä ruoasta, seurasta ja kotoisasta joulutunnelmasta nauttien. Aattona saunottiin ja jaettiin joululahjat. Tapaninpäivänä pidettiin Joulubingo vielä joulunpyhien huipennukseksi.