Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Kuurnan Kartanot, Kontiolahti

12

elokuu

2022

Keihästä heittämässä

Eräs ohjaajista lähti muutaman asukkaan kanssa heittelemään keihästä läheiselle kentälle. Myös voimia kuulantyönnössä kokeiltiin.
Keihästä heittämässä

Viime viikolla ohjaaja Sakari lähti heittämään keihästä läheiselle kentälle muutaman lajista kiinnostuneen kanssa. Keihäs löytyikin asukkaiden puolesta. Samalla kertaa työnnettiin myös kuulaa. Kiva, vaihteleva urheilumuoto. 

Keihästä heittämässä
Lähikentällä on oivat puitteet harrastaa vaikkapa sitten keihään heittoa.
Lajissa varmasti löytää itsestään lihaksia joiden olemassaolosta ei tiennytkään. Ei tämä nimittäin mitään ihan kevyttä puuhaa ole!
Keihästä heittämässä

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Kuurnan Kartanot, Kontiolahti

Kuva sieniretken saaliista
3.10.2023

Syystouhuja

Syyskuussa kävimme retkellä metsässä ja mukaan tarttui sienisaalista. Naistenryhmän ohjelmassa oli batiikkivärjäystä.