Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Rantakallio, Tampere

8

joulukuu

2021

Ohjaaja Mikko esittelyssä!

Esperi Koti Rantakallion ohjaajista esittelyvuorossa on Mikko. Sen sijaan, että ohjaajat kertoisivat itsestään liikoja, niin pääpuheenvuoro on annettu asiakkaalle. Asiakkaamme ovat palautteidemme tärkein äänitorvi.
Ohjaaja esittelyssä: ”Mikko on viehättävyytensä lisäksi yksi lempeys koko ihminen.”

💬 Olen Mikko ja työskennellyt vuodesta 2019 Esperi Care Oy:n mielenterveysyksiköissä. Mielenterveys- ja päihdetyön ohjaajana oman työmetodini lähtökohtana on asiakkaan kunnioittava kohtaaminen, myötätuntoinen suhtautuminen ja asiakkaan vierellä kulkeminen vaikeina aikoina. Nämä luovat pohjan luottamuksellisen yhteistyösuhteen muodostumiselle,” ohjaaja Mikko avaa työskentelytyyliään.  

💬 ”Parasta työssäni Rantakalliossa asiakkaiden kohtaamisen lisäksi ovat mahtavat työkaverit. Töihin on aina mukava tulla ja työpäivään mahtuu aina paljon huumoria, mikä on työssä jaksamisen kulmakiviä. Meillä on huipputiimi, joka toimii saumattomasti yhteen hyvinä ja huonoina päivinä”, korostaa Mikko.  

💟 Miten sitten asiakkaamme kuvailee Mikko ohjaajana Rantakalliossa?

💬 ”Vaikka Mikko on viehättävyytensä lisäksi yksi lempeys koko ihminen, löytyy hänestä tarpeen vaatiessa myös suoran jämäkkä puoli. Mikolta löytyy sekä huumorintajua että taitoa ottaa vaikeat asiat tosissaan ja vakavasti. Mikon kanssa keskustellessa minulla on aina turvallinen olo puhua myös niistä asioista mistä en mielelläni puhu. Ohjaajana Mikko on välittävä ja samaan aikaa vaativa ja tiukka. Mikolla on myös vahva kyky empatiaan, mutta koskaan ei kuitenkaan jäädä vellomaan huonossa olossa vaan suunnataan katse eteenpäin, kohti kuntoutumista ja tulevaisuutta”, luonnehtii 23-vuotias asiakas Mikkoa ohjaajana.

Ohjaaja esittelyssä

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Rantakallio, Tampere

Tammi
11.2.2024

Hyvää laskiaissunnuntaita!

Rantakallion kiireisessä arjessa asukkailla on ollut monenmoista touhua viime aikoina. Tänään tietysti jännätään kenestä tulee Suomen seuraava presidentti!
2023
31.12.2023

Rantakallion vuosi 2023

Mitäs kaikkea Rantsun asukkaat ja henkilökunta on vuoden 2023 aikana puuhastelleet? Nostetaanpa muutama kohokohta esille!
Lyhdyt
17.12.2023

Jouluun viikko aikaa

Tällä viikolla Rantakalliossa on ollut touhua ja tohinaa. Kovasti asukkaat odottavat joulua ja etenkin joulun herkkuja.
Joulu
4.12.2023

Lähtölaskenta jouluun

Joulukuu tuo tullessaan Rantakallioon paljon kaikkea ihanaa ja tunnelmallista. Sekä asukkailla että ohjaajilla on odottavainen mieli ja joka päivälle on jotain pientä extraa.
Leksa
21.8.2023

Venetsialaiset Rantakallion tyyliin

Viime perjantai oli aika special päivä, kun Rantsun väkeä saapui ilahduttamaan Akaasta Rockwood Alpacas ja suloinen Leksa-alpakka. Leksaa sai silitellä ja ihastella ja asukkaamme tykkäsivätkin hänestä kovasti.
Suklaa
9.7.2023

Suklaata ja Eino Leinoa

Rantakallion arjen pieniä piristyksiä löydettiin kalenterista. Sattumalta ne olivat peräkkäisinä päivinä.