Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki

Esperikoti Linnunpesä Riihimäki kesä
21.7.2023

Viikko 29

Tämä viikko on mennyt herkutellen ja kesää viettäen. Sää on ollut kesäisen vaihteleva, välillä on satanut ja välillä onneksi aurinkokin muistanut paistaa. Viikkoon on mahtunut paljon. Ulkoilua, herkuttelua, leivontaa, levyraatia, piirtämistä, pelaamista, joka päivä jotakin :)
Puistoilua Esperikoti linnunpesä
14.7.2023

Puistoilua

Puisto on johdettu sanasta puu, siis samaan tapaan kuin suisto tulee sanasta suu.
Lähimetsät ja puistot ovat tärkeitä henkireikiä sekä henkisen että fyysisen virkistyksen kannalta.
Esperikoti linnunpesä halaa kissaa
4.6.2023

Halaa kissaasi päivä

Kesäkuun 4. päivä on Suomessa paitsi Puolustusvoimain Lippujuhlapäivä myös Halaa kissaa -päivä. Halaa kissaa -päivää voi hyödyntää vaikkapa stressin karkotukseen, sillä etenkin kehräävän kissan silittämisen on todettu rauhoittavan hermoja sekä vähentävän stressiä sekä verenpainetta.
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki vappu
1.5.2023

Vappu

Vappu on kevään karnevaalijuhla. Se on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Tänä vuonna vappupäivä sattui maanantaille.

Vappuun kuuluu erilaiset opiskelijatapahtumat, työväen vapputraditiot, vappuruoka- ja juoma sekä vappukoristeet.
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki koiranpäivä
24.4.2023

Koiranpäivä

Koira on ihmisen paras kaveri. Huhtikuun 24. päivänä vietetään Koiranpäivää, johon kaikki koiranystävät voivat osallistua. Tänä vuonna kannustamme kaikkia koiranomistajia rakentamaan hyviä kohtaamisia koiriensa kanssa erilaisissa tilanteissa – muiden koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa erilaisissa ympäristöissä.
Kevät, Luovuuden ja innovaation päivä
21.4.2023

Kevät, Luovuuden ja innovaation päivä

Huhtikuun 21. päivänä Yhdistyneet kansakunnat juhlistaa maailman luovuuden ja innovaation päivää, jolloin luovuuden käyttöä kannustetaan ongelmanratkaisussa. Jotkut sanovat, että luovuuteen kuuluu ihmisen kyky kehittää ja ilmaista uusia ideoita.
Esperikoti Linnunpesä laskiainen
21.2.2023

Laskiainen

Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, johon kuuluu sekä pakanallisia että kirkollisia perinteitä. Paastoaikaa on vietetty 600-luvulta saakka valmistautumisena pääsiäiseen. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja.
Katso lisää