Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki
HauskaaYhdessä

2.8.2023
Värityskirjapäivä
Värittäminen on mukavaa ja inspiroivaa. Kaikki osaavat värittää.

21.7.2023
Viikko 29
Tämä viikko on mennyt herkutellen ja kesää viettäen. Sää on ollut kesäisen vaihteleva, välillä on satanut ja välillä onneksi aurinkokin muistanut paistaa. Viikkoon on mahtunut paljon. Ulkoilua, herkuttelua, leivontaa, levyraatia, piirtämistä, pelaamista, joka päivä jotakin :)

24.6.2023
Juhannus
Juhannus on valon ja keskikesän juhla, jota vietetään kesäkuun lopussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa juhannus on yöttömän yön juhla, kun pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksena.

30.3.2023
Sisäpelaamista
Pelejä on paljon, niin sisä-, kuin ulkopelejäkin. Joitakin pelejä voi pelata sekä sisällä että ulkona.

19.1.2023
Synttäreitä
Syntymäpäivien vietto on tapa nostaa päivänsankari hetkellisesti huomion keskipisteeksi.

24.11.2022
Taiteilua
Tänään pidettiin vesivärimaalauspäivää. Parhaimmillaan vesivärimaalaus on vaivatonta ja upeita maalauksia syntyy kuin liukuhihnalta. Kuka vaan voi nauttia helposta, edullisesta maalaamisesta ja kokeilla innolla erilaisia maalaustapoja.

2.11.2022
Lemmikkipäivä
Lemmikit on ihania ja varsinkin koiranpennut. Meille Linnunpesään pääsi koiravauvat tutustumaan.

3.10.2022
Syksy
Syksy on ja kesä on pois,
talvea ootellaan.
Syksyisen tuulen
soivan nyt kuulen,
kuu loistaa taivaallaan.
talvea ootellaan.
Syksyisen tuulen
soivan nyt kuulen,
kuu loistaa taivaallaan.

2.9.2022
Bingoa
Bingon idea lyhyesti
Bingossa jokaiselle pelaajalle jaetaan erilainen ruudukko. Ruudukossa voi olla numeroita, kirjaimia, sanoja tai kuvia. Tavallisin numeroita sisältävän ruudukon koko on 5 × 5, kuvabingoissa yleensä 3 × 3. Kuvabingoa kutsutaan myös kuvalotoksi.
Jos peli on esimerkiksi 5 × 5 -kokoinen numerobingo, onnetar arpoo numeroita ja pelaajat peittävät numeron pelimerkillä, jos se löytyy omasta ruudukosta. Pelaajien tavoitteena on saada viiden suora joko vaakasuoraan, pystysuoraan tai kulmasta kulmaan. Suoran ensimmäisenä saanut pelaaja huutaa BINGO.
Bingossa jokaiselle pelaajalle jaetaan erilainen ruudukko. Ruudukossa voi olla numeroita, kirjaimia, sanoja tai kuvia. Tavallisin numeroita sisältävän ruudukon koko on 5 × 5, kuvabingoissa yleensä 3 × 3. Kuvabingoa kutsutaan myös kuvalotoksi.
Jos peli on esimerkiksi 5 × 5 -kokoinen numerobingo, onnetar arpoo numeroita ja pelaajat peittävät numeron pelimerkillä, jos se löytyy omasta ruudukosta. Pelaajien tavoitteena on saada viiden suora joko vaakasuoraan, pystysuoraan tai kulmasta kulmaan. Suoran ensimmäisenä saanut pelaaja huutaa BINGO.

1.8.2022
Kesä
Vielä on kesää jäljellä ja ilmatkin suosivat. Heinäkuu meni menojaan, mutta saapui kaunis elokuu.

27.7.2022
Sulkapalloa
Sulkapallo on mailapeli, jota pelaa vastakkain kaksi pelaajaa (kaksinpeli) tai kaksi paria (nelinpeli). Nelinpeliä, jossa parin muodostaa mies ja nainen, kutsutaan sekanelinpeliksi. Sulkapallossa tarkoitus on pelata palloa verkon yli vastapuolen rajojen sisälle, siten että vastustaja ei saa palautetuksi palloa takaisin.

7.7.2022
Syntymäpäivät
Aurinko saa paistaa,
kakkua saa maistaa,
saa laulaa tämän tästä
ja tehdä jotain lystikästä!
Onnea päivänsankarille!
kakkua saa maistaa,
saa laulaa tämän tästä
ja tehdä jotain lystikästä!
Onnea päivänsankarille!

1.7.2022
Pihapelit
On ollut kauniita ilmoja ja silloin on mukava pelailla pihapelejä.

16.5.2022
Retki
Tehtiin retkipäivä Metsästysmuseon grillikodalle. Lounaaksi syötiin makkaraa ja salaattia. Jälkiruuaksi juotiin kahvit, kyllä maistui hyvälle ulkoilmassa.

12.5.2022
Tikkakisat
Tikanheitto (myös nimellä suomalainen tikkapeli) on ajanvietepeli, jossa tikkaa eli heitettävää nuolta yritetään saada osumaan keskelle pyöreää maalitaulua. Keskellä taulua on kymppi, josta saa kymmenen pistettä, ja pisteet laskevat taulun reunaa kohti päättyen yhteen. Eniten pisteitä usealla tikalla saanut voittaa. Luonteeltaan suomalainen tikkapeli on puhdas tarkkuusheittopeli.
Katso lisää