Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki
JuhlitaanYhdessä

12.11.2023
Isänpäivä
Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Suomessa, muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa päivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina,

7.7.2023
Maailman suklaapäivä
Maailman suklaapäivää vietetään 7. heinäkuuta. Maailman suklaapäivää juhlitaan vuosittain 7. heinäkuuta. Suklaa on monien rakastama herkku, josta pidetään hyvän maun lisäksi sen terveysvaikutusten vuoksi.

8.3.2023
Kansainvälinen naistenpäivä
8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jonka tarkoituksena on juhlia naisia ja pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. YK tunnusti kansainvälisen naistenpäivän virallisesti vuonna 1975.

21.2.2023
Laskiainen
Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, johon kuuluu sekä pakanallisia että kirkollisia perinteitä. Paastoaikaa on vietetty 600-luvulta saakka valmistautumisena pääsiäiseen. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja.

24.12.2022
Joulu
Joulua on vietetty rauhallisesti, hyvää ruokaa syöden ja yhdessä aikaa viettäen.

6.12.2022
Itsenäisyyspäivä 6.12.2022
Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Tänä vuonna juhlittiin 105 vuotiasta Suomea.

13.11.2022
Isänpäivä
Isää on isänpäivänä tapana muistaa kortilla, lahjoilla ja hemmottelulla, kuten aamukahvilla ja kakulla.

31.10.2022
Halloween
Karkki vai kepponen (engl. trick or treat, sananmukaisesti 'kepponen vai makupala')
31 lokakuuta 2022 - Halloween vietetään ylesesti Yhdysvalloissa sekä Englannissa ja vuonna 2022 se osuu maanantaille. Ne jotka haluavat kunniottaa Amerikkalaista perinnettä juhlivat 31.10.
5 marraskuuta 2022 - Suomessa ja euroopassa monesti vietetään Halloweenia pyhäinpäivänä, lauantaina 5.11.2022. Tämä on se päivä jolloin suurin osa suomalaisista viettävät ja juhlivat Halloweeniä ja samalla tämä perinnejuhla suomalaistuu.
31 lokakuuta 2022 - Halloween vietetään ylesesti Yhdysvalloissa sekä Englannissa ja vuonna 2022 se osuu maanantaille. Ne jotka haluavat kunniottaa Amerikkalaista perinnettä juhlivat 31.10.
5 marraskuuta 2022 - Suomessa ja euroopassa monesti vietetään Halloweenia pyhäinpäivänä, lauantaina 5.11.2022. Tämä on se päivä jolloin suurin osa suomalaisista viettävät ja juhlivat Halloweeniä ja samalla tämä perinnejuhla suomalaistuu.

24.6.2022
Juhannus
Juhannus on valon ja keskikesän juhla, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa juhannus on yöttömän yön juhla, kun pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksena. Hyvää Juhannusta!

23.2.2022
Synttärien viettoa
Kuulas pakkaspäivä, synttäreitä vietelty kahvitellen ja kakkua syöden.

7.2.2022
Kisastudio, mitalikahvit
Olympialaiset kovassa seurannassa. Me tietysti toivomme, että suomalaisetkin pärjäävät.

31.12.2021
Uusivuosi
Uusivuosi vaihtuu taas ja pääsemme toivottamaan onnellista ja parempaa uutta vuotta vuodelle 2022.

6.12.2021
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Suomen 104- vuotis itsenäisyyttä juhlistettiin yhdessä muistellen.

14.11.2021
Isänpäivä 14.11.
Tänä vuonna isänpäivää vietettiin sateisena päivänä, mutta itse leivottu kakku maistui aina yhtä hyvälle.

30.9.2021
Työntekijän eläkkeelle siirtyminen
Pitkäaikainen laitoshuoltajamme siirtyi eläkkeelle. Eläkkeelle lähtöä vauhditettiin kukituksin ja tietty kahvittelun merkeissä.
Katso lisää