Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki

21

helmikuu

2023

Laskiainen

Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, johon kuuluu sekä pakanallisia että kirkollisia perinteitä. Paastoaikaa on vietetty 600-luvulta saakka valmistautumisena pääsiäiseen. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja.
Esperikoti Linnunpesä laskiainen

Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Tänä vuonna laskiaissunnuntai on 19.2. ja laskiaistiistai 21.2. Laskiaissunnuntai aloittaa pääsiäisen ja kevään odotuksen, mutta varsinaista laskiaista vietetään monesti vasta laskiaistiistaina. 

Tiesitkö, että laskiaispulla on peräisin länsinaapuristamme Ruotsista, jossa se tunnetaan nimellä "semla"? Alun perin pullat nautittiin ilman täytteitä, mutta myöhemmin pullien maustajaksi lisättiin mantelimassaa. Ajan myötä pullien väliin alettiin laittaa myös kermavaahtoa ja mantelimassan rinnalle nousi toinenkin täytevaihtoehto, mansikkahillo.

Meillä syötiin asukkaiden tekemiä laskiaispullia sunnuntaina sekä tiistaina. Meidän pullien välissä oli kermavaahtoa ja mansikkahilloa.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki

aitienpaiva ruusu
14.5.2023

Äitienpäivä

Suomessa äitienpäivää vietetään aina toukokuun toisena sunnuntaina, eli vuonna 2023 äitien juhlapäivä on 14.5. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, mummoille, isoäideille!
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki vappu
1.5.2023

Vappu

Vappu on kevään karnevaalijuhla. Se on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Tänä vuonna vappupäivä sattui maanantaille.

Vappuun kuuluu erilaiset opiskelijatapahtumat, työväen vapputraditiot, vappuruoka- ja juoma sekä vappukoristeet.
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki koiranpäivä
24.4.2023

Koiranpäivä

Koira on ihmisen paras kaveri. Huhtikuun 24. päivänä vietetään Koiranpäivää, johon kaikki koiranystävät voivat osallistua. Tänä vuonna kannustamme kaikkia koiranomistajia rakentamaan hyviä kohtaamisia koiriensa kanssa erilaisissa tilanteissa – muiden koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa erilaisissa ympäristöissä.
Kevät, Luovuuden ja innovaation päivä
21.4.2023

Kevät, Luovuuden ja innovaation päivä

Huhtikuun 21. päivänä Yhdistyneet kansakunnat juhlistaa maailman luovuuden ja innovaation päivää, jolloin luovuuden käyttöä kannustetaan ongelmanratkaisussa. Jotkut sanovat, että luovuuteen kuuluu ihmisen kyky kehittää ja ilmaista uusia ideoita.