Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki

5

syyskuu

2022

Mieltä piristämään

Pienet asiat voivat piristää mieltä. Tee hyvää ja ole kiitollinen. Syksyn tulon ei aina tarvitse olla vain pimeyttä.
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki syksy

Moni asia voi mieltä piristää. Joillekkin se voi olla yhdessä oleminen ja tekeminen tai vaikkapa yksin piirtäminen, kirjoittaminen, maalaminen. Jotkut tuntevat mielihyvää lemmikin paijaamisesta ja toiset saavat hyvän olon muiden piristämisestä. Meillä piristyi monen mieli kun yksi asukkaista toi kukkia olohuoneen pöydälle ohjaajille ja muille asukkaille.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Linnunpesä, Riihimäki

Esperikoti Linnunpesä Riihimäki isänpäivä
12.11.2023

Isänpäivä

Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi. Suomessa, muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa päivää vietetään marraskuun toisena sunnuntaina,
Esperikoti Linnunpesä Riihimäki pyhäinpäivä
4.11.2023

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivää vietetään joka vuosi lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. Pyhäinpäivän kynttilät hautausmailla tuovat valoa vuoden pimeimpään aikaan .