Missä tapahtuu: Esperi Koti Sarka, Rovaniemi

23

kesäkuu

2022

Kesäjuhlat

Sarkassa vietettiin eilen jo perinteeksi muodostuneita kesäjuhlia.
Juhlissa oli paljon herkkuja tarjolla.

Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa asukkaiden ja heidän läheisten kanssa, hyvää ruokaa sekä asukkaiden esityksiä. Esiintymässä kävi myös LappiLove. 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Koti Sarka, Rovaniemi

Syksyinen lenkkipolku
24.9.2023

Asukaslähtöistä toimintaa

Asukkaamme toivovat ja yhdessä kanssamme kehittävät jatkuvasti meidän toimintaa ja pääsevät vaikuttamaan aktiviteetteihin jokainen omalla tavallaan.
Köyryjärvellä
4.9.2023

Kalastusta ja markkinoita!

Viime viikolla kävimme asukkaiden kanssa Kansainvälisillä suurmarkkinoilla Rovaniemen keskustassa. Markkinat olivat odotettu tapahtuma.
Hoitaja vei asukkaita myös kalaan ja makkaranpaistoon. Kalaa ei tullut mutta retki oli oikein onnistunut. On ihanaa, kun porukalla retkeillään ja fiilistellään vähintäänkin aina sitten nuotion lämmössä.
Esperi Koti Sarka, Omena
17.8.2023

Omavaraisuutta kohti

Tänävuonna saimme ensimmäistä kertaa pienestä omenapuustamme sadoksi tämän yhden pienen söpön omenan 🥹🍎