Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Rantakallio, Tampere

25

huhtikuu

2022

Ohjaaja Sanni esittelyssä

Esperi Koti Rantakallion ohjaajista esittelyssä iloinen ohjaajamme ja Sanni.
Esperi Koti Rantakallion ohjaajista esittelyssä iloinen ohjaajamme ja Sanni.

💟 Esperi Koti Rantakallion ohjaajista esittelyssä Sanni. Omien ajatusten lisäksi kuulemme myös perinteisesti asiakkaamme ajatuksia. 😊

 💬 ”Olen Sanni ja olen aloittanut Esperi Koti Rantakalliossa syksyllä 2018. Koen työssäni tärkeäksi mielenterveys- ja päihdetyön ohjaajana asiakkaiden kunnioittavan kohtaamisen. Kunnioittava kohtelu asuu ohjaajan ilmeissä, eleissä, asennoissa ja kosketuksessa. Sanat ja ovat tärkeitä, mutta joskus pelkkä läsnäolokin riittää. Siksi ohjaajana näen, kuinka tärkeätä on ymmärtää omaa sanatonta ilmaisuaan ja läsnäoloaan. Haluan, että kaikki asiakkaamme saavat kokemuksen kunnioittavasta kohtelusta ja tuntevat olonsa hyväksytyksi, kuulluksi ja tuetuksi,” kertoo Sanni ajatuksistaan.

 💬 ”Asiakaskohtaamisten lisäksi pidän työssäni myös siitä, että Rantakalliossa on aina ollut hyvä työilmapiiri. Tämä kulkee käsi kädessä myös luottamuksellisen ilmapiirin kanssa. Luottamusta voi kuka tahansa rakentaa omalta osaltaan olemalla luottamuksen arvoinen ja luottamalla myös muihin. Huumoria ei myöskään pidä unohtaa ja sitä Rantsun työpäivistä kyllä löytyy”, kertoo Sanni. 

 💟 Miten sitten asiakkaamme kuvailee Sannia ohjaajana Rantakalliossa?

 💬 ”Sanni on ohjaajana mukava, luotettava ja huumorintajuinen. Sanni osaa olla tarvittaessa hieman tiukka joidenkin asioiden suhteen, mutta pääosin hän on ymmärtäväinen persoona. Sanni on myös aina iloinen ja meillä juttu luistaa hyvin. Sannin kanssa on helppo jutella vaikeistakin asioista ja se on todella tärkeätä. Sannissa on sopiva sekoitus ammattimaisuutta ja rentoa meininkiä. Ohjaajanahan Sanni on yksi parhaista”, kuvailee 28-vuotias asiakkaamme Sannia ohjaajana.

Esperi Koti Rantakallion ohjaajista esittelyssä iloinen ohjaajamme ja Sanni.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Rantakallio, Tampere

Huvimuistojen päivä.
18.6.2022

Huvimuistojen päivä

Esperi Koti Rantakallion asiakkaat ja ohjaajat viettivät elämyksellisen päivän 18.6. Tampereen Särkänniemessä.
Mikko Wahlberg päätti vaihtaa media-alalta mielenterveystyöhön.
7.6.2022

Media-ala vaihtui mielenterveystyöhön

Kun Esperi Koti Rantakallion ohjaaja Mikko Wahlberg päätti vaihtaa media-alalta mielenterveystyöhön, hän tiesi olevansa elämänsä käännekohdassa. Epäonnistumisen pelosta huolimatta hän päätti tavoitella uraunelmaansa.