Esperi Hoitokoti Pansio, Turku

Pansiokoti
22.4.2022

Hyvää pääsiäistä!

Tänä vuonna meillä Pansio kodissa vietetiin pääsiäistä ulkoilun ja suklaamunien etsinnällä auringosta, sekä yhdessä olemisesta nauttien. 
Esperi hoitokoti Pansio mokkapalat
23.1.2022

Ihana sunnuntai!

Tänään meillä Pansio kodissa on iloa tuonut kirkas auringonpaiste, jota on ilmennyt pitkin viikkoa. Auringonpaisteen lisääntyminen on merkki tulevasta keväästä. Vaikka kevättä jo kovin odotellaan, toivottavasti vielä hetken aikaan saadaan nauttia pakkaspäivistä.
Esperi hoitokoti Turku piapri
10.1.2022

Tammikuu

Vaikka joulu on jo ohi ja siirrytty tammikuulle, meillä Pansiossa vielä nautittiin joulun tunnelmasta. Asukkaiden toiveesta vielä kerran herkuteltiin joulun herkuilla, piparilla ja glögillä.
Esperi hoitokoti Pansio Turku Uusivuosi
2.1.2022

Kohti vuotta 2022

Uudenvuoden viettoa leikkien ja pelien parissa.
Ennen juhlapyhiä, on meillä Pansiossa tapana kysyä asukkailta toiveita miten yhdessä vietettäisiin päivää. Tänä vuonna toiveina oli palata lapsuuteen onginnan ja herkkujen merkeissä.