Esperi Hoivakoti Frosterus, Kärsämäki

Ville Nurminen esiintyy
17.3.2023

Touhukas viikko Esperi Frosteruksessa.

Frosteruksessa ollaan vietetty virikerikasta viikkoa. Maanantaina ollaan muisteltu. Tiistaina Leena kävi laulattamassa asukkaita. Keskiviikkona Ville Nurminen kävi esiintymässä uusin sekä tutuin kappalein. Hän sai monen hymyn herkäksi. Torstaina pappi piti hartaushetken. Tänään eli perjantaina luettiin selännettä ja pelattu bingoa. Viikonlopulle olisi ohjelmassa jumppatuokio ja sunnuntaina jumalanpalvelus livelähetyksenä kärsämäen kirkosta. Vaikka touhua on riittänyt olemme muistanut ottaa myös rennosti. Ihanaa kevään alkua!
Pukki, muori ja petteri punakuono.
24.12.2022

Joulun hulinoita Esperi Frosteruksessa.

Joulun aikaan on saatu viettää yhteisiä hetkiä pienten virikkeiden kera. Joulun alla ollaan leivottu mm. pipareita ja laulaa joululauluja. Frosterus sai lahjoituksena villasukkia, jotka osalle asukkaista on annettu. Jouluaatto on mennyt rennoissa merkeissä. Katseltu jouluohjelmia televisiosta ja syöty jouluruokia. Joulupukki on muorin ja poron kanssa käyneet toivottamassa hyvät joulut jokaiselle asukkaalle makeisten kera. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Auringon paiste lämmittää ulkolijaa.
4.10.2022

Syksyn tuulia Frosteruksesta.

Frosteruksessa ollaan ulkoiltu aina sään salliessa. Kelit, kun ovat niin vaihtelevia näin syysaikaan. Mutta tänään on ollut mahtava keli ulkoiluun! SPR on järjestänyt "vanhustenviikko" tapahtuman, johon osa meidänkin asukkaista on nyt alkuviikosta päässyt osallistumaan. Muuten olemme viettäneet normaali arkea lämpimästi sisätiloissa.