Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Haapahovi, Viitasaari

13

huhtikuu

2023

Lähihoitajat Mette Kainulainen ja Heidi Hämäläinen

Tutustu kollegaan -juttusarjassa tutustutaan esperiläisten sekä sagalaisten arkeen ja erilaisiin työnkuviin. Tällä kertaa esittelyssä ovat lähihoitajat Heidi Hämäläinen ja Mette Kainulainen Viitasaaren Hoivakoti Haapahovista.
Tutustu kollegaan -juttusarjassa tutustutaan esperiläisten sekä sagalaisten arkeen ja erilaisiin työnkuviin. Tällä kertaa esittelyssä ovat lähihoitajat Heidi Hämäläinen ja Mette Kainulainen Viitasaaren Hoivakoti Haapahovista.

Mette Kainulainen (vas.) ja Heidi Hämäläinen (oik.) ovat molemmat koulutukseltaan lähihoitajia. Mette on työskennellyt Esperillä noin 2,5 vuotta ja toiminut viimeisen vuoden ajan Haapahovin somevastaavana. Heidi on ollut osa Haapahovin arkea noin vuoden ajan. Hän toimii kodin virikevastaavana ja auttaa myös Metteä sometyössä.

"Olen melko tuore lähihoitaja eli ennen Esperiä olen kerryttänyt työkokemusta pitkälti eri kesätöistä. Alun perin en ajatellut yhtään, että hakeutuisin töihin ikäihmisten pariin – oikeastaan olin sitä mieltä, että se kiinnostaa minua vähiten. Ajattelumaailmani kuitenkin muuttui opintojen edetessä ja aloittaessani työt Haapahovissa. Tämä työ on minun mieleeni", Mette toteaa.

"Minulla oli itseasiassa vähän sama tunne valmistuttuani lähihoitajaksi vuonna 2008. Ajauduin tietyllä tapaa vahingossa hoivakotiin töihin, sillä olin aikaisemmin työskennellyt mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa. Vuosien saatossa, minulle kuitenkin vahvistui se tunne, että tämä oli oikea päätös", Heidi komppaa Metten mietteitä.

"Ennen Esperiä työskentelin Viitasaaren kaupungilla virikevastaavana, mutta kun näin Haapahovin virikevastaavan työpaikkailmoituksen, päätin hakea. Pidän virikevastaavan roolista, sillä ohjaamistyö on vahvuuteni", Heidi jatkaa.

Mette ja Heidi huolehtivat molemmat hoivatyön vastuista muun tiimin kanssa. Sen lisäksi Mette on vetovastuussa sometekemisessä ja Heidin hyppysissä on puolestaan kodin toiminnan suunnittelu ja toteutus.

"Kodin toiminnan suunnittelu ja toteutus täydentää kivasti työnkuvaani hoivatyön ohella. Suunnittelen kerran viikossa toimistopäivänäni aina seuraavan viikon aktiviteetit, retket, musiikkituokiot jne. ja kokoan ne kalenteriimme esille, jotta jokainen tietää mitä on tuloillaan seuraavalla viikolla. Vaikka olen vastuussa itse toiminnan toteuttamisesta, ovat tietenkin muutkin meidän tiimistä aina mukana auttamassa. Meillä on sellainen työyhteisö, ettei ketään jätetä yksin, vaan yhdessä tehdään asioita", Heidi sanoo.

"Olen samaa mieltä kuin Heidi! Vaikka meillä on omat vastuut, niin kyllä kaikki aina auttavat toisia ja kantavat oman kortensa kekoon. Minä esimerkiksi olen vastuussa meidän somepäivityksistä, mutta kollegat auttavat valokuvien ottamisessa, jotta meillä on someen tarpeeksi kuvasisältöä", Mette kertoo.

"Jokaisella asukkaalle on oma nimetty omahoitaja ja me olemmekin sitä tuoneet esille niin somessa kuin kodin kuulumisissa. Julkaisumme ovat ylipäätään saaneet paljon kiitosta asukkaiden läheisiltä ja muilta seuraajilta. He ovat iloisia siitä, että arkemme on aktiivista ja asukkaamme viihtyvät", Mette hymyilee.

"Panostamme Haapahovissa omahoitajuuteen esimerkiksi sillä, että jokainen hoitaja pitää tasaisin väliajoin omahoitajatuokion omien asukkaidensa kanssa. Minä tuen kollegoitani näiden tuokioiden ylläpidossa ja jaan myös vinkkejä tuokioihin", Heidi kertoo.

"Pidimme tänään omahoitajatuokion muutaman asukkaan kanssa lähtemällä yhdessä kävelylle, jonka varrella poikkesimme lähikahvilaan herkuttelemaan. Pieni asia, mutta suuri merkitys!", Mette sanoo.

Heidi ja Mette ovat molemmat samaa mieltä siitä, että heidän viihtyvyyteen vaikuttaa avoin ja viihtyisä työyhteisö. Haapahovin henkilöstö osaa tarttua pulmiin avoimen keskustelun kautta ja ratkoa ongelmat yhdessä. Tiimin kesken vallitsee hyvä luottamus, jonka takia kynnys kysyä apua toiselta on hyvin pieni.

"Pakko myös hehkuttaa Haapahovin yksikönpäällikköä Jaana Taipaletta! Hän on erittäin hyvä työssään ja hänen panostus esihenkilötyöhän näkyy selkeästi. Jokainen tiedostaa ketä varten me täällä ollaan ja meillä on kaikilla yhteinen tavoite – huolehtia asukkaistamme mahdollisimman hyvin", Heidi sanoo hymyillen.

Vapaa-ajalla Mette ja Heidi viettävät aikaa perheen ja ystävien kanssa. Molemmat nauttivat myös liikunnasta lenkkeilyn ja salitreenin muodossa.

"Vapaalla leivon mielelläni ja testaan uudenlaisia reseptejä. Pääsiäisen kunniaksi aion valmistaa kinderpiirakan", Mette paljastaa.

"Minun vapaa-aikani menee lasten ja heidän harrastusten lisäksi myös tallilla. Omistan oman hevosen ja töiden jälkeen suuntaankin maastopoluille hevoseni kanssa", Heidi iloitsee.

Entä mikä on asia, jota emme vielä tästä parivaljakosta tiedä?

"Monet eivät uskoisi, että olen loppupelissä aika ujo persoona, vaikka olen tosi supliikki ihminen ja tykkään olla esillä, eikä esiintyminen suurelle yleisölle jännitä minua", Heidi kertoo.

"Minä laulan suihkussa", Mette naurahtaa.

"No tuota en minäkään tiennyt!", Heidi hymähtää.

Loppuun Mette ja Heidi haluavat jakaa muille esperiläisille ja sagalaisille yhteisen vinkin: "Haluamme kannustaa kaikki pitämään huolta itsestään ja tekemään vapaa-ajalla sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli", molemmat sanovat hymyillen.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Haapahovi, Viitasaari

Isänpäivä aloitettiin siten, että laitoimme pöytiin valkoiset liinat ja koristelimme kodin kauniiksi. Isät saivat onnitteluja ja päivän mittaan saimme ottaa vastaan vieraita.  Olemme myös pelailleet muistelukorteilla ja henkilökunta terästi osaamistaan hätäensiapukoulutuksen parissa keskiviikkona.
17.11.2023

Isänpäivän kuulumisia ja muuta mukavaa!

Isänpäivä aloitettiin siten, että laitoimme pöytiin valkoiset liinat ja koristelimme kodin kauniiksi. Isät saivat onnitteluja ja päivän mittaan saimme ottaa vastaan vieraita.
Olemme myös pelailleet muistelukorteilla ja henkilökunta terästi osaamistaan hätäensiapukoulutuksen parissa keskiviikkona.
Kutsuimme Viitasaaren seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Huttusen vierailulle ja päiväkahville luoksemme Haapahoviin. Hannu on vastikään aloittanut työnsä meidän seurakunnassamme ja oli mukava tulla tutuiksi.
23.10.2023

Kirkkoherran vierailu

Kutsuimme Viitasaaren seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Huttusen vierailulle ja päiväkahville luoksemme Haapahoviin. Hannu on vastikään aloittanut työnsä meidän seurakunnassamme ja oli mukava tulla tutuiksi.
Tällä viikolla Haapahovissa on pelailtu sisätiloissa muunmuassa bingoa. Se onkin yksi toivotuimmista peleistä meillä. Mielenterveyspäivää vietimme keskustellen aiheesta ja kuunnellen rentoutuksen Mieli Ry:n nettisivuilta.
13.10.2023

Lokakuinen tervehdys!

Tällä viikolla Haapahovissa on pelailtu sisätiloissa muunmuassa bingoa. Se onkin yksi toivotuimmista peleistä meillä. Mielenterveyspäivää vietimme keskustellen aiheesta ja kuunnellen rentoutuksen Mieli Ry:n nettisivuilta.