Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Kerava, Kerava

9

joulukuu

2022

Laulua ja yhdessäoloa

Joulukuussa saamme nauttia erilaisista esiintyjistä. Ohjelmassa on myös pipareiden ja torttujen leipomista.
pipareita

Joulukuun ohjelmaa: 

1.12 Koristelimme asukkaidemme kanssa joulukuusen ja laitoimme muitakin joulukoristeita. 

5.12 Leivoimme ensimmäiset joulupiparit asukkaiden kanssa ja pääsimme maistelemaan niitä kahvin kanssa. Myös pikku tonttutyttö vieraili asukkaidemme päivää ilahduttamassa.

6.12 Itsenäisyyspäivän konsertti, esiintymässä Pepe Enroth. Hän on Tamperelainen laulaja, joka on voittanut Seinäjoen Tangomarkkinoilla Tangoseniorit-kilpailun miestensarjan. 

9.12 klo 13.30 saapuu pappi pitämään ehtoollisen ja laulamaan joululauluja.

10.12 Keravan kansantanssiryhmä esiintyy  klo 13.45

13.12 Laulu Ilona Oy:n Tanja Selkälä laulattaa asukkaita aamupäivästä

15.12 Torstaina klo 13. Paikalle saapuu PKS Service Oy:n sähkömiehet ja haitaristi Taneli Kleemola. Kyseessä on sähköfirman joululahja iäkkäille, jonka he haluavat osoittaa meidän asukkaille tänä vuonna. Tulevat esittämään joulumusiikkia noin 30 min kerroksessaan. Osa miehistä käy tervehtimässä asukkaita huoneissa, jos ei halua tai kykene tulemaan saliin, henkilökunnan ohjeistuksella tietenkin kenen luo voi mennä. Kaikki miehistä ei osaa laulaa, mutta kaikki osaa puhua oli heidän ajatus ja tervehtiä monesti unohdettuja vanhuksia.

20.12  Laulu Ilona Oy:n Tanja Selkälä laulattaa asukkaita aamupäivästä

Joulukuun ajan leivomme useamman kerran pipareita ja torttuja. 

Ihanaa Joulunodotusta kaikille! 

piparit
Tässä valmistuu maistuvia pipareita!
tonttutyttö
Pieni tonttutyttö vierailulla
joulukuusen koristelua
Joulukuusi sai upean koristelun

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Kerava, Kerava