Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Luhalahti, Ikaalinen

6

elokuu

2023

Elokuun ensimmäisen viikonlopun viettoa.

Vielä on kesää jäljellä Mamban sanojen mukaisesti. Asukkaat nauttivat edelleen kauniista kesäisistä päivistä, vaikka ajoittain vettä sataakin. Sadepäivinä onkin mukavaa keksiä tekemistä sisätiloissa ja pelata vaikka muutama kierros bingoa.
Bingon peluuta
Omenoista ollaan tehty sekä sosetta sekä piirakkaa.
Omenoista ollaan tehty sekä sosetta että piirakkaa.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Luhalahti, Ikaalinen

Joulutorttuja
19.11.2023

Joulun odotusta!

Lauantai päivän ratoksi leivoimme perinteisiä joulutorttuja ja kuuntelimme joululauluja! Myös filippiiniläiset hoitajaopiskelijammekin saivat kokea joulutorttujen teon ja maun ensimmäistä kertaa, tykkäsivät!
Prinsessa.
24.9.2023

Prinsessoja, juhlintaa ja yhteistä tekemistä.

Viikolla olemme juhlineet 89-vuotis syntymäpäiviä. Sankari juhli omatekemässä mekossaan. Mekko sai paljon ihailua osakseen, ansaitusti.
Syksykin on edennyt, mutta lämpimiä päiviä on onneksi vielä riittänyt. Yhdessä olemme koristelleet kotia syksyisin kuvin.