Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Luhalahti, Ikaalinen

3

syyskuu

2023

Syksyn tuntua

Luonto alkaa jo vaihtamaan väriä syksyyn. Onneksi auringon paistetta on vielä sateiden välissä. Ruokapöytiä päästiin koristelemaan pihlajanmarja oksilla, pian varmaan saadaan muitakin ruskavärejä.
Syksyn tuntua
Syksy
Marjat painoivat niin paljon, etteivät meinanneet ruukussa pysyä.
Musiikkia
Alkuviikosta meitä ilahdutettiin musiikki esityksellä.
Musiikkia
Juhlat
Loppuviikosta juhlisteltiin 80-vuotis syntymäpäivien merkeissä. Kakku maistui kaikille.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Luhalahti, Ikaalinen

Joulutorttuja
19.11.2023

Joulun odotusta!

Lauantai päivän ratoksi leivoimme perinteisiä joulutorttuja ja kuuntelimme joululauluja! Myös filippiiniläiset hoitajaopiskelijammekin saivat kokea joulutorttujen teon ja maun ensimmäistä kertaa, tykkäsivät!
Prinsessa.
24.9.2023

Prinsessoja, juhlintaa ja yhteistä tekemistä.

Viikolla olemme juhlineet 89-vuotis syntymäpäiviä. Sankari juhli omatekemässä mekossaan. Mekko sai paljon ihailua osakseen, ansaitusti.
Syksykin on edennyt, mutta lämpimiä päiviä on onneksi vielä riittänyt. Yhdessä olemme koristelleet kotia syksyisin kuvin.