Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Pahtaja, Rovaniemi

8

syyskuu

2020

Ylpeytenä oma keittiö!

Meillä Pahtajalla ruoka tehdään lähellä, eli omassa keittiössä. Keittiössä häärii vakituiseen kolme kokkia Jaana, Janne ja Paula. Ruoat valmistetaan ikäihmisten ravitsemussuositusten mukaisesti ja se on sellaista ruokaa, mitä asukkaamme ovat tottuneet elämänsä varrella nauttimaan eli sitä perus kotiruokaa!

Päivittäiset ruokailuajat

Aamiainen klo. 7-10 riippuen siitä, mihin aikaan kukanenkin sen haluaa nauttia.

Lounas klo. 12  ja perään tietysti kahvit ja nisut.

Välipala klo. 14 eteenpäin. Välipalalla meillä tarjoillaan yleensä hedelmiä tai smoothieta. 

Päivällinen klo. 16 eteenpäin.

Iltapala klo. 19.30 eteenpäin. 

Ja halukkaille tietysti myöhäisiltapalaa! 

Lopuksi hieman kuvia keittiöstämme ja aterioista mitä meillä on nautittu muutaman viikon sisällä. :)

.
.

 

.
.
.
.
.
.
.
.

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Pahtaja, Rovaniemi

Kylvimme asukkaiden kanssa rairuohoja.
24.3.2024

Palmusunnuntai

Meillä kodissamme on aloitettu pääsiäis valmistelut hyvissä ajoin.
Joululaulujakin laulettiin.
15.12.2023

Jouluntaikaa

Pahtajalla jo odotellaan joulua. Tällä viikolla meillä on ollut hartaus ja joululaulujen laulua. Rovaniemen seurakunnasta tuli myös kanttori, joka säesti. Tänään ollaan leivottu joulutorttuja.

ps. meidät löytää nykyään myös instagramin puolelta. Voitte seurata arkea myös siellä :)
ig:Esperi__Pahtaja
Hoivakoti Pahtajan pääovi juhannuskoristeissa
28.6.2023

Keskikesän juhlaa

Kodissamme juhlittiin juhannusta koko viikonlopun ajan ihanassa kesäisessä säässä. Monenlaista tekemistä ja puuhaa oli tarjolla runsain mitoin. Kotimme koristeltiin kauniiksi ja ilmassa oli sekä juhlan että urheilujuhlan tuntua, sillä juhannuspäivänä vietimme Pahtajan olympialaiset 2023. Tästä taitaa tulla meille uusi perinne, oli niin hauskaa!
Äitienpäiväkakun syönti
15.5.2023

Äitienpäivän iloja

Kodissamme vietettiin lämminhenkistä ja hauskaa äitienpäivää. Keittiön hengettäret tarjoilivat makoisat täytetkakkukahvit, jotka nautimme hanurimusiikin soidessa. Kaikki kodimme naiset saivat myös rintapieleensä ihastuttavan ruusun. Juhlan kruunasi äitienpäivätanssit, joissa pantiin jalalla koreasti ja laulettiin täysin palkein mukana.
ruususuu
14.5.2023

❤ Äitienpäivä ❤

Aurinko kurkistaa metsän takaa,
tullut on aamu, onnea jakaa.
Me tahdomme näin sinut yllättää,
onhan päiväsi, äiti, kaunehin tää.

Juhlistimme tänään äitejä ja äitienpäivää kukkien, kakkukahvien, haitarimusiikin ja tanssin kera! Haitaria meille oli soittamassa Matti Korva.
Kirjastoauto
2.5.2023

Kirjastoauto hoivakodilla

Meillä kävi kirjastoauto 12.4 täällä hoivakodin pihassa ja kaikki halukkaat pääsivät kirjoja lainaamaan.
Asukkaat tykkäsivät kovasti katsella kirjoja ja tutustua kirjastoautoon. Lainattavaksi löysimme ystävällisten kirjastohoitajien avulla ainakin runo-, puutarha- sekä visailukirjoja.