Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Pakaasi, Helsinki

28

maaliskuu

2021

Kevään odotusta hoivakoti Pakaasissa

Hoivakoti Pakaasissa odotamme jo kovasti kevään saapumista ja lintujen laulua. Olemme saaneet nauttia jo muutamasta aika lämpimästä päivästäkin.
Tällä viikolla olemme tehneet jo hieman pääsiäisvalmisteluja. Raeruohot laitoimme itämään tällä kertaa talouspaperin päälle. Innostuimme istuttamaan myös kranssin, persiljan ja petunian siemeniä pieniin "kasvihuoneisiin". Melko monella asukkaalla onkin ollut oma kasvimaa tai puutarha, joten juttua riitti istutuspuuhan lomassa. Nyt vain odotamme innolla kasvun alkua!
Hoivakoti Pakaasi
Raeruohon istuttamista
Raeruohon istutus alkoi talouspaperi palasten asettelulla kulhoihin. Sen jälkeen kastelu ja siementen kylvö ja vielä kelmu päälle. Moni asukas oli tottunut istuttamaan raeruohon multaan joten tämä tapa olikin uusi kokemus monelle.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Pakaasi, Helsinki

Palmusunnuntai
22.3.2024

Palmusunnuntai

Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä ja elämän viimeisiä vaiheita.
Virpominen on palmusunnuntain perinne, jossa virpoja karkottaa pahoja henkiä ja toivottaa onnea ja terveyttä pajunoksia heiluttamalla. Virpominen viittaa myös palmusunnuntain sanomaan, jolloin evankeliumin mukaan Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa heitti hänen eteensä palmunlehviä.

Hyvää tulevaa Palmusunnuntaita kaikille.
Herkuttelua
15.3.2024

Herkuttelua

Tällä viikolla on käyty kahvilassa herkuttelemassa. Kylläpä maistui mango juustokakku hyvältä kahvin kanssa.
Loppu viikko on ollut pääkaupunki seudulla sumuista ja sateistakin. Olemme laulaneet paljon tällä viikolla, olemme myös viikkailleet pyykkejä ja pidetty joka viikkoinen peliperjantai. Olemme saaneet myös työyhteisölupaukset valmiiksi.
Toivotamme kaikille hyvää alkavaa viikonloppua.
Pispalan Sälli Pakaasissa
1.3.2024

Pispalan Sälli Pakaasissa

Pispalan sälli kävi esiintymässä Hoivakoti Pakaasissa Kalevalanpäivänä. Esitetyt kappaleet olivat vanhoja tuttuja ja kaikkien rakastamia klassikoita. Lopuksi lauloimme vielä yhdessä Kultainen nuoruus kappaleen. Kiitos, kaunis Pispalan sällille hyvästä esityksestä ja tunnelmasta.
Loppiainen
6.1.2024

Loppiainen

Tänään loppiaisena Pakaasissa riisuttiin joulukuusi koristeista ja vietiin varastoon odottamaan ensi vuotta. Asukkaat olivat sitä mieltä että joulukuusen riisuminen on isompi homma kuin sen koristelu. Muutaman asukkaan mielestä tulee hieman haikea olokin, kun kuusi viedään pois. Eräs asukas alkoi jo muistelemaan mitä koristeita tarvitaan pääsiäiseksi.
Joulukonsertti
18.12.2023

Joulukonsertti

Aina yhtä pidetty Duo-Nostalgia kävi pitämässä Pakaasissa joulukonsertin. Saimme kuulla tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin joululauluja.
Kiitos, hyvästä esityksestä ja tunnelmasta.