Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Rebekka, Savonlinna

1

marraskuu

2017

Tapahtumarikas lokakuu

Hoivakoti Rebekan lokakuu sisälsi muun muassa hemmottelua, herkuttelua, söpöjä eläinvieraita ja shoppailua.

Hoivakoti Rebekassa on ollut tapahtumarikas lokakuu. Vanhustenviikkoa vietettiin hemmottelun ja elämysten merkeissä. Ihonhoitokonsultti kävi tekemässä kaikille asukkaillemme käsien hoitoa; ihonkuorintaa, käsien rasvausta ja hierontaa.

Tiisanmäen lammastilalta kaksi karitsaa vieraili emäntänsä kanssa hoivakodissa ja halukkaat saivat niitä silitelläkin. Saimme vieraaksemme myös 65-vuotiaan kilpikonnan, joka herätti ihmetystä.

Läheisen koulun lapset ilahduttivat asukkaitamme laulutuokiollaan. Herkuttelimme täytekakkukahvein, vietimme pizzailtaa ja yhtenä aamuna syötiin aamupalaksi paikallisen leipomon lihalörtsyt. Syksyn ruskaa ihmeteltiin värikkäitä vaahteranlehtiä katsellen ja kosketellen. Poimittiinpa hoivakodin takapihalta vielä pensamustikoita ja kuukausimansikoita iltapalaksi, vaikka oli jo lokakuu. Hoivakodissamme olleen Senior Shopin vaate-esittelyssä asukkaamme pääsivät shoppailemaan ihan kotona ollessaan.

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Rebekka, Savonlinna

jäälyhdyt
6.12.2023

Itsenäisyyspäivän viettoa

"Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa!"
Tänään täällä Rebessakin hiljennyttiin viettämään itsenäisen Suomen 106-vuotis syntymäpäivää.
tarjoilu
27.9.2023

Vuoden turvallisin koti

Viime viikolla Esperin valtakunnallisilla Esihenkilöpäivillä meidät palkittiin Esperin vuoden turvallisimpana kotina. Olemme todella iloisia ja kiitollisia saamastamme palkinnosta - KIITOS!
omaisten ilta
22.8.2023

Omaisten ilta

Vietimme eilen 21.elokuuta omaisten iltaa. Sää suosi ja saimme nauttia yhdessäolosta lempeässä elokuun kesäillassa.
kalahommia
27.7.2023

Kalastusretki

Validaatiokoulutuksesta inspiroituneina, päätimme järjestää asukkaat kalastusretkelle.