Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Saarni, Lammi

15

syyskuu

2019

Loppukesän ja alkusyksun kuulumisia

Kesän jäädessä taaksemme on ihana nauttia luonnon raikkaudesta ja sateenropinasta. Hoivakotimme isot ikkunat mahdollistavat maalaismaiseman ihailemisen jokaiselle. Kauniina aamuna on ihan seurata päivän valkenemista ja juoda aamukahvit ikkunan äärellä. Vettä ja ukkostakin on riittänyt viime päivinä, mutta se ei meidän jengin menoa häiritse, sisälläkin on mukava puuhastella pikku puhteita.

Elokuun aikana olemme taas touhuilleet kaikennäköisiä askareita. Pääkuvassa olevat asiat ja lukuisat muut vanhanajan esineet kirvoittivat monta mukavaa muistoa mieliin. Välillä täytyi kaivaa google esille, sillä niin hoitajat, kuin asukkaatkin olivat unohtaneet mitä joillakin esineillä on tehty.

Hoivakoti Saarni, Petra työntouhussa
Petra työntouhussa
Hoivakoti Saarni, karstat
Asukkaamme kokeilemassa karstaamista
Hoivakoti saarni, ukki
Rukkipyörän tutkimista

Vanhojen esineiden jatkui myös seuraavalla viikolla, Onerva- hoitajamme johdolla. Onervan kätköistä löytyi mitä erilaisimpia esineitä.

Hoivakoti Saarni, kahvi
Onervan aarteita

Yhden viikon teemaksi nostimme leipomisen. Asukkaidemme käsien läpi valmistui sämpylää, pullia sekä vispipuuroa itse kerätyistä viinimarjoista.

Hoivakoti saarni, pullat
Aika tasalaatuisia, vai mitä?

Kuvat kertovat enemmän, kuin tuhat sanaa, joten tähän loppuun kuvapläjäys mukavista muistoista elokuulta ja syyskuun alkupuolelta.

Hoivakoti Saarni, letti
Sorminäppäryyttä
Hoivakoti Saarni, pelihetki
Pelituokio
Hoivakoti Saarni, Kuntoilu
Sunnuntai- illan jumppaa yhdessä hoitajan kanssa
Hoivakoti Saarni, Lentopallo
Lentopallon EM-kisalähetykseen valmistautumista

Tunnelmallista syyskuuta, toivottaa Saarnin väki

 

Hoivakoti saarni Kauniit esineet

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Saarni, Lammi

Niemisjärvi
16.10.2023

Saarnikodin syksyn aloittelua

Edellisestä kuulumisten päivittämisestä onki vierähtänyt luvattoman pitkä aika. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Syksy on pitänyt sisällään kaikkea mukavaa hommaa.
Luonnonkukkia
4.7.2023

Kesäisiä kukkasia

Ojanpientareet, pihat ja pellot kukkivat täällä maalla ihanasti!
On mukava ihastella sadepäivänä sisätiloissa luonnonkukka asetelmien kauneutta.