Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio
Joulumieli

27.12.2021
J O U L U
Joulua vietettiin Sigridissä perinteiseen tapaan: syötiin hyvin, katseltiin tv:stä Jouluohjelmia, kuunneltiin Joululauluja, nautittiin rauhasta ja läheisyydestä.

21.12.2021
KOLME YÖTÄ JOULUUN ON
Nähtäväksi jää saadaanko valkoinen Joulu, kylmä ainakin. Onneksi yhdessä oleminen ja Joulun rauha lämmittää meitä talvipakkasilla.

18.12.2021
Joulun odotusta
Jouluun on enää viikko aikaa. Olemme tälläviikolla virittäytyneet joulun tunnelmaan live-musiikilla sekä joulukoristein, on jo muutama konvehtikin maisteltu.

13.12.2021
Tehdään hyvää <3
Perinteen mukaisesti me Esperillä haluamme tänäkin vuonna antaa yhteistyökumppaneillemme merkityksekkään lahjan lahjoittamalla vuosittain joulukortti- ja lahjavarat hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuemme MIELI ry:n toimintaa.

31.12.2020
Aivan ihana Karton joulukorttitempaus
Esperi Hoivakoti Sigridiin saapui Kartolta aivan ihana paketti jouluksi.

27.12.2020
J O U L U
Hoivakoti Sigridissä vietimme rauhallisen ja ihanan jouluaaton.
Poikkeusoloista huolimatta saimme silti nauttia erityisen joulun.
Poikkeusoloista huolimatta saimme silti nauttia erityisen joulun.

23.12.2020
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella
Esperi Hoivakoti Sigridissä joulu valmistelut ovat hoidettu ja nyt odotetaan vain aatto saapuvaksi.

21.12.2020
Pikkujoulut Sigridin tapaan
Esperi Hoivakoti Sigridissä vietettiin viime viikolla pikkujouluja.