Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

25

syyskuu

2020

Bingo!

Kaikkien tykkäämä virike tuokio pidettiin taas Sigridissä.
bingo

Viriketuokioista ja peleistä on yksi mikä selkeästi nousee ylitse muiden, BINGO!
Näihin hetkiin lähtee suurin osa asukkaista mukaan ja tunnelma on aina käsin kosketeltava kun odotetaan ensimmäistä bingo suoraa!

bingo

Meille Sigridissä pidetään tärkeänä sitä, että jokaisen on mahdollisuus osallistua viriketuokioihin siten miten vointi antaa myöden.
Tarvittaessa hoitajat auttavat löytämään numerot, opastaa pelin edetessä, käyttää kynää jos ei itse enään kykene tai alenevan kuulon vuoksi hoitajat liikkuvat ja käyvät varmistamassa, että jokainen kuuleen numeron.

bingo

 

bingo

Bingo toimii oivana aivojumppana. Numerot saattavat olla unohduksissa kun niitä ei päivittäin tarvitse kirjoitella tai etsiä joten bingo toimii muistin herättelynä. 

On myös ihana seurata vierestä miten asukkaat tsemppaavat ja auttavat toisiaan pelin edetessä.

bingo

Saadaan myös pelin myötä pientä jännitystä ilmaan, että kenen suusta raikaa ensimmäisenä BINGO.
Bingo rivin saatua on tietysti palkintokin luvassa.
Kuitenki meillä on tärkeää, että kaikille jää hyvä mieli ja palkintoja riittää kaikille.

Olemmekin ottaneet käytännöksi, että peliä saa pelata niin kauan kuin haluaa joten usein jokaisella lapussa on loppujen lopuksi monta täyttä riviä! 

bingo
Joka leikkiin ryhtyy, se riemuun yhtyy. 
bingo

 

bingo

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

Hoivakoti Sigrid Siuntio rasismin vastainen viikko
18.3.2024

Rasismin vastainen viikko

Rasisminvastainen viikko haastaa kaikki toimimaan rasismia vastaan! Joka vuosi maaliskuussa järjestettävän viikon aikana Punainen Risti kannustaa tunnistamaan rasismia ja syrjintää. Rasismin vastustaminen ja antirasismi kuuluu meille kaikille – ja jatkuu vuoden jokaisena päivänä.
Hoivakoti Sigrid Siuntio pelaten
11.3.2024

Aivoviikko

Aivoviikkoa vietetään viikolla 11. Teemana on tänä vuonna Aikaa aivoillesi. Muistiliitto järjestää tiistaina 12. maaliskuuta klo 17–18.30 kaikille avoimen webinaarin Aikaa aivoillesi -vinkkejä kiireen ja älylaitteiden täyttämään arkeen.
Hoivakoti Sigrid Siuntio kynsilakka
4.3.2024

Onnellinen elämä

Sigridissä on vietetty rauhallista viikkoa. Toivottavasti asukkaamme ovat saaneet kokea hyviä ja merkityksellisiä hetkiä.
Hoivakoti Sigrid Siuntio Utun päivä
26.2.2024

Rakasta lemmikkiäsi päivä

Kodissamme vierailee usein monen moisia ihania arjen piristäjiä – erityisesti karvaturreja! Asukkaitamme oli tällä viikolla viihdyttämässä ihana Utu-koira. Utu on hyvin ihmisläheinen koira, joka rakastaa huomiota ja rapsutuksia.
Hoivakoti Sigrid Siuntio sydämellinen nalle
19.2.2024

Ystävänpäivä

Ystävänpäivä on sydämien ja pastellisävyjen, etenkin vaaleanpunaisen värin juhla-aikaa. Perinteiden mukaan ystäviä tai omaa rakasta muistetaan ystävänpäiväkorteilla, pienillä ystävänpäivälahjoilla, runoilla, ruusuilla tai herkuilla. Meillä Sigridissä jokaista asukasta muistettiin ystävänpäiväkortilla