Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

8

maaliskuu

2021

Maaliskuu maan avaa, huhtikuu maan huuhtoo!

Esperi hoivakoti Sigridissä ollaan katse jo keväässä kovaa vauhtia.
maaliskuu

Maaliskuu on ensimmäinen kevät kuukausi ja vanhan sanonnankin mukaan "maaliskuu maan avaa, huhtikuu maan huuhtoo!"

Saimme lopulta erittäin lumisen ja kylmänkin talven jota meidänkin asukkaista moni odotti. Hetken jo kerittiin pelkäämään etteikö tänne etelään ole ollenkaan tulossa lunta talveksi mutta onneksi näin ei päässyt käymään. Nyt kuitenkin maaliskuun vaihtuessa on katseet ja odotukset kovasti keväässä ja tulevassa kesässä.

Meillä hoivakoti Sigridissä pyritään sään sallimissa puitteissa ulkoilemaan päivittäin. Viimeisien päivien aikana kun on ollut hieman lämpösempää ja lumi alkanut näyttämään sulamisen merkkejä on se tehnyt paikoittain teistä todella liukkaat. Olemmekin ulkoilut turvallisuus syistä järjestäneet pitkälti takapihallamme.  Turvallisuus on ennen kaikkea tärkeä asia jotta vältymme turhilta kaatumisilta ja loukkaantumisilta. Onneksi takapihallemme meneminen on turvallsista ja helppoa jotta pyörätuolien ja rollaattorien kanssa sinne pääsee. Osa asukkaistamme on toki jatkanut ulkoilua myös talon ulkopuolella ja meiltä löytyykin sitä varten nastoitettuja irtopohjallisia. Ne ovatkin loistava keksintö!

maaliskuu

Valolla on mielialaa kohottava vaikutus. Pitenevät päivät, auringon pilkahdukset ja ajoittainen lintujen laulelu onkin selkeästi piristänyt mieltä. 

Takapihallamme oli vielä muutama viikko sitten todella isot kinokset lunta ja nyt onkin ollut hauska seurata niiden sulamista, sekä arvuutella koska kenenkin mielestä nurmi alkaa pilkistämään piilostaan.

Meillä hoivakoti Sigridissä otettiin myös osaa jäälyhty villitykseen. Teimme eri värisiä jäälyhtyjä asukkaiden kanssa ja pinosimme ne yhdessä kauniiseen asetelmaan. 

maaliskuu
maaliskuu

 Talven siirtyessä kevääseen on ihana oleilla ja puuhastella ulkona palelematta tai pukeutumatta paksuihin vaatekerroksiin. Meillä odotellaan jo, että päästään pihahommiin ja istuttelemaan kukkasia. Ulkoilma kahvittelut ovat myös meidän väen mieleen paljon. Eikä ihmekään sillä tutkitusti aurinko tekee onnellisemmaksi, pirteämmäksi ja sosiaalisemmaksi. Kevään tuoma valo saa aivot tuottamaan serotoniinia. 

Toivottavasti keväästä lämmin ja aurinkoisa.

Hyvää kevättä kaikille!

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

Hoivakoti Sigrid Siuntio omahoitajuus
27.11.2023

Omahoitajuus

​​​​​​​​​​Omahoitaja on henkilö, jolla on paras kokonaiskuva ja tietämys asiakkaasta. Parhaimmillaan omahoitaja tunteet asukkaansa eletyn elämän laajasti ja osaa hyödyntää tietoa asukkaan arjessa asukkaan kunnon laskiessakin.
Hoivakoti Sigrid Siuntio isä
12.11.2023

Isänpäivä

Ihanaa isänpäivää kaikille isit, isoisät ja muut isähahmot! Meillä Sigridissä on isänpäivä aloitettu herkullisella aamiaisella ja isien muistamisella – isänpäivän kunniaksi päiväkahvilla on tarjolla kakkua ja konjakkia.
Hoivakoti Sigrid Siuntio kohti Halloweeniä
23.10.2023

Värien päivä

Värien päivän kunniaksi päätimme Sigridissä ennen viikonloppua aloittaa Halloween-koristeiden valmistuksen. Asukkaamme saivat halutessaan askarrella Halloween-koristeita. Syksyn värejä saatiin upeasti taltioitua jokaiseen taideteokseen.