Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

31

joulukuu

2021

U U S I V U O S I 2 0 2 2 !

Mietin elettyä elämää,
nyt kun vaihtuu vuosi tää.
Hyviä hetkiä vuodessa tässä,
toisinaan kyynel kimmeltämässä.
Terveys, koti, ystävät hyvät,
siitä muodostuvat elämän jyvät.
Elämän raanua kutoessamme,
raitoja värejä valitessamme,
kirkkaat värit, ilon juovat,
tummat raidat osansa tuovat.
uusivuosi

Vuosi se vaihtuu taas ja aika jatkaa kulkuaan. Vuosi vuodelta nopeammin. Poikkeusolot ovat kestäneet jo pitkään ja se mietityttää asukkaitakin. Yksi asukas kertoi kuinka onnellinen on että on säästynyt taudilta, mutta pitää sitä itsekkäänä ajatuksena. Huoli läheisistä on kova ja kaikki toivovat rakkaimpiensa pysyvän terveenä.

Teemme kaikki voitavamme vallitsevassa tilanteessa, joten ei voi muuta kun kerätä korillisen positiivistä mieltä tulevaan.

Asukkaiden kanssa on eilen juteltu toiveista liittyen vuoteen 2022. Yksi haluaisin uuden auton, toinen proteesin ja kolmas uudet housut. Toiset toiveet helpommin toteutettavissa kuin toiset. Kaunista talvea ja lämmintä kesää odotellaan.

Tänään aattoaamu alkaa herkullisella aamiaisella, jonka yöhoitajat ovat loihtineet.

uv
uusivuosi

 

uusivuosi
uusivuosi

 Kannattaa seurata Hoivakoti Sigridin facebook sivua, sinne tulee reaaliaikaisempaa sisältöä arjestamme niin seinälle kuin tarina osioonkin. 

Hyvää Uuttavuotta 2022!

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio

Hoivakoti Sigrid Siuntio kaikkien ääni kuuluville
1.11.2022

Asukaskokous

Asukkaat kokoontuivat tänään asukaskokoukseen tai heidän kantansa selvitettiin asukkaan omassa huoneessa.